Maisteri Maailmalla

Viimeinen ilta Tarton kodissa kaikkien tavaroidenkaa. Huomenna tähän aikaan on toivon mukaan vuokra-auto pakattu, lattiat ja kaapit luututtu, kylpyhuone jynssätty etikalla (voi tätä vesijohtoveden kalkin määrää!) ja istuttu iltaa ravintolassa. Ainakin tämä on kodin ranskalaisedustuksen suunnitelma. Suomalaisosasto suhtautuu optimismiin suurella pessimismillä ja tuumaa, että kyllä me vielä viime hetken paniikki ja yömyöhäinen pakkaamissiivoamishässäkkä saadaan aikaan. Suomi-Ranska-maaottelu, jossa vilpittömästi toivon Ranskan voittoa.

Kun kävin auringon laskettua viemässä paperia ja kartonkia takapihan kierrätyslaatikkoon, alkoi aidan takana koiraansa ulkoiluttanut täti jutella kanssani. Kehuimme kilvan Tarttoa (joka on peaga linn, toisin kuin Viron pealinn), hän puhui hyvää taloni asukkaista, mie kerroin tavanneeni aviomieheni Tartossa viisi vuotta sitten, hän kyseli ranskalaisista hääperinteistä, mie kehuin asuinaluetta, hän valitteli jokaisen kaupungin välttämättömiä yönkulkijoita (mutta se on tämä bisnesmaailm), mie kerroin nähneeni hänet kesällä ikkunastani ulkoiluttamassa pupuaan puutarhassa, ja hän kehotti hankkimaan yhden tai kaksi lasta, luonnon keinoilla, sillä elon kauniit hetket kiitävät ohi, vanhuus tulee pian ja sitten on vanhainkodit ja pillerit – ja lapsissa on elämän tarkoitus. Selvisi sekin, kun syyskuussa sitä kyselin, kaksi päivää ennen pois muuttoa. Täti oli mahdottoman mukava. Kyllä Tarttoa tulee ikävä.

Konferenssiesitelmä on nyt vissiin valmis. Ainakin olen siihen tehnyt tänään sähköpostitse ohjaajaltani saamani muutosehdotukset (paitsi yhden, kun se ei mielestäni millään mahtunut sekaan, enkä sitä paitsi ole ihan satavarma, etteikö joku olisi joku tehnyt perusteellista tutkimusta kanssa-postposition saamista merkityksistä käytössä; uskaliasta käydä väittämään, että ei ole – voi saada vielä nenilleen). Kalvotkin väsäsin loppuun tänään. Varmaan täynnä kielivirheitä ja muuta omituista, mutta onpahan sitten väellä ainakin jotain tekemistä, kun pelaavat kalvoillani virhebingoa.

Olemme myös neuvotelleet kotijoukkojen kanssa siitä, mitä voin pistää sinne päälleni. Kovin vääntö käytiin välillä kauluspaita vs. trikoopaita, ja luulen, että sain lopulta luvan laittaa trikoopaidan. Kauluspaita vain menisi ryppyyn ja näyttäisi siltä, että yritän olla ollakseni. Päin vastoin – miehän yritän olla niin kuin en olisi ollenkaan… Pakkasin pienen punaisen matkalaukkuni täyteen mustia suoria housuja ja trikoopaitoja, ettei vain Rauhaniemeen asti päästyämme tulisi ongelmaa, että kaikki asialliset vaatteet ovat jossain laatikon pohjalla, eikä hajuakaan, minkä laatikon.

Ohjaaja lupasi viestinsä post scriptumissa, että seuraava kerta on jo helpompi. Ehkä sitten voin laittaa laukkuun suoraan trikoopaidan.