Maisteri Maailmalla

Kukan-päivänä kukkia äidille ja pilvenreunalle isoilleäideille ja leijonafamulle ja varaäidille ja kauniille-äidille ja melkein äidille ja joskus vielä äidille! Ennen kaikkea kuitenkii mun äidille: sinivuokkojaaaaa!

Sinivuokkoja Sinivuoren rinteiltä, Sinipilkan takamailta Orivedeltä (poimittu 30.4.2012)

Lisääkin kukkia poimin. Toukokuun 12. päivänä vuosi sitten, keskellä kevään ensimmäistä ukkosmyrskyä ja hiukan ennen sateenkaaren piirtymistä taivaanlakeen, poimin sinivuokkoja, ruusuja, valkovuokkoja, muitakin vuokkoja ja vielä villiruusuja, vaikka kukkaloiston keskellä tuli mieleen kukan kohtalo… Jyrki Lähteenmäki oli mukana poimimassa.

Jean Sibelius (1865-1957): Blomstersånger – Kukkalauluja – Des chants de fleurs (Op. 88)

Blåsippan – Sinivuokko – L’anémone hépatique
Mistä leivo kertoo taivaalla, todistat sinä maan päällä,
kevään esikoinen!
Ja silti sinussakin, kuten kaikessa kauniissa, on palanen taivasta:
silmäsi taivaansiniset.

De bägge rosorna – Kaksi ruusua – Les deux roses
Ruusu on seppeleen kaunein kukka, jolle itse taivas lainaa värinsä.
On valkoinenkin sievä, mutta viehkeimmillään ne ovat yhdessä,
immen poskilla kukkiessaan.

Alkoi loma, järvessä oli lämmin, ja Maijan-päiväkakku oli hyvvää : )

Vielä on maisteri voimissaan, vaikkei maailmalla ehkä uskoisi. Talven suuri ponnistus ponnistettu: laulun I-kurssitutkinto suoritettu. Kolme viikkoa sitten, perjantaina 11. maaliskuuta, tarjoiltiin Pirkanmaan musiikkiopiston aulassa laulukonsertti Taivaan talvisen sinessä, jonka perusteella kurttukulmainen jury kirjoitti maisterin tutkintopöytäkirjapaperiin arvosanaksi kiitettävä 4/5. Tämä oli valtaisasti maisterin mieleen vaan ei kuitenkaan illan tärkein asia.

Parasta tuossa perjantai-illassa oli tunnelma: se ei ollut tasosuoritus vaan oikea konsertti. Näin luonnehti tilaisuutta säestyksestä vastannut Jyrki Lähteenmäki, kun hänet perjantaisen jälkeen seuraavan kerran tapasin, ja olen täysin samaa mieltä. Ensimmäistä kertaa aivan oikeasti nautin julkisesti laulamisesta, enkä kovin kovasti edes jännittänyt. (Hassu juttu: mitä pienempi oma rooli esiintymistilanteessa on, sitä enemmän se jännittää. Kun hoidettavana oli yhdeksän laulua, ei ehtinyt paljon keskittyä jännittämään.) Parempaan en olisi tämänhetkisillä eväillä pystynyt. Koko konsertin ajoitus oli myös kertakaikkisen loistava: löysin konsertin kolmannen laulun ylä-äänet ensimmäistä kertaa saman viikon keskiviikon laulutunnilla, siis kaksi päivää ennen konserttia. Juryn palautetilaisuudessa konsertin jälkeen yksi raadin jäsenistä tiivisti: “Tätä olisi mielellään kuunnellut vielä toisen samanlaisen setin.”

Kaikesta tästä voisi tietysti kuvitella, että olisin hyvä. Höpsispöpsis. Kunhan vähän parempi kuin ennen.

Seuraa äänidokumentointi asiasta kiinnostuneille kovahermoisille. Äänite on julma ja absoluuttisen armoton – monin paikoin petyin pahoin, kun tunnemuisti tilanteesta oli huomattavasti suotuisampi – kirkkaampi, puhtaampi ja erityisen vähäepävireisempi. Kenties siis paikalla olleiden ei kannata pilata muistoaan; ääni kun ei tunnista hymyä, surua eikä komediaa. Erityisesti konsertin grande finale ilman lavasäteilyelementtiä on aika masokistista kuunneltavaa, kun voimat eivät ihan riittäneet loppuun asti. Vaan siitäpä ette pääse ottamaan mittaa, sillä ohessa on kuultavana vain osuudet, joissa maisteri kiekuaa yksin. Kylliksi toki nöyryyden aiheutta niissäkin.

Lätinä sikseen. Äänitelinkki, ohjelma ja laulunsanojen käännökset (laulajien itse sommittelemat), s’il vous plaît.

Taivaan talvisen sinessä
Laulukonsertti
Perjantaina 11.3.2011 klo 19.00

Vincenzo Bellini (1801-1850): Almen se non poss’io
Reynaldo Hahn (1874-1947): L’heure exquise
Aarre Merikanto (1893-1958): Talviset tilhet

Aapo Similä (1891-1972): Laulu oravasta [Merituulia Pöysti]

Eugen Kapp (sov.) (1908-1996): Ketra,Liisu!
Francis Poulenc (1899-1963): Le Carafon, sarjasta La courte paille

Francisco de Borja Tapia (-1847): El Túmulo [Heli Ketola]

Oskar Merikanto (1868-1924): Oi, kiitos sa Luojani armollinen [Jaakko Jussila kera maisterin]

Giacomo Carissimi (1604-1674): Così volete, così sarà
Erkki Melartin (1875-1937): Rosa rorans bonitatem

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Der Vogelfänger bin ich ja; Papagenon aaria oopperasta Taikahuilu [Eerik Kantokoski]

Wolfgang Amadeus Mozart: Pa, pa, pa; Papagenon ja Papagenan duetto oopperasta Taikahuilu [Eerik Kantokoski kera maisterin]

Säestää Jyrki Lähteenmäki

Vincenzo Bellini: Almen se non poss’io

Jos en itse voi olla rakastettuni lähellä,
seuraa sydämeni kiintymys häntä puolestani.
Niin rakkauteni pysyy hänen luonaan,
eikä tie hänen luokseen ole sille tuntematon.

Reynaldo Hahn: L’heure exquise – Hurmaava hetki

Kalpea kuu hohtaa metsässä.
Jokainen oksa puhuu lehvistön alla omalla äänellään,
oi rakastettuni!
Lammen pintaan, kuin syvään peiliin,
heijastuu siluetti pajusta, jossa tuuli itkee.
Unelmoidaan, on sen hetki!
Lempeä tyyneys tuntuu laskeutuvan taivaankannesta,
joka säihkyy kuun valossa.
On hurmaava hetki.

Eugen Kapp (sov.): Ketra, Liisu!

–Kehrää, Liisu, äidin tyttö!
–En minä kehrää, muori kulta; luita ja jäseniä kolottaa.
–Kehrää, Liisu, äidin tyttö. Isi lähtee huomenna Tarttoon ja tuo sieltä sulle voisarven.
–En minä kehrää, muori kulta; luita ja jäseniä kolottaa.
–Kehrää, Liisu, äidin tyttö. Isi lähtee huomenna Tarttoon ja tuo sieltä sulle nuorenmiehen!
–Nyt minä kehrään, muori kulta; olen ihan terve!

Francis Poulenc: Le Carafon – Pikku karahvi
Sarjasta La courte paille – Pitkää tikkua: lauluja lapsille

Karahvi valitti: ”Miksei minulla ole pikku karahvia?
Onhan eläintarhan rouva kirahvillakin pikku kirahvi.”
Eräs velho, joka ratsasti ohi gramofonilla,
äänitti karahvin kauniin sopraanoäänen
ja soitti sen Merlinille.
”Hyvä on”, tämä sanoi ja taputti kolmesti käsiään.
Ja niinpä talon emäntä ihmettelee aina vain,
miksi hän sinä aamuna löysi soman pikku karahvin
nojaamasta vasten karahvia,
aivan kuten eläintarhan pikku kirahvi
painaa pitkän hauraan kaulansa vasten kirahvin vaaleaa kylkeä.

Francisco de Borja Tapia: El Túmulo

Minne katosivat nuoruuteni päivät? Nuo nuoruuteni rakkauden päivät ovat jo vaipuneet unholaan. Niitä kaiholla muistelen.

Giacomo Carissimi: Così volete, così sarà

Kuten tahdotte, niin olkoon –
kaunis tyranni, julmuudella vyötetty!

Kun sydämenne lähteestä pisaroi kidutuksen tuska ylleni,
on kovuutenne palkkana huokauksistani.
Kun iloitsette tuskastani, on tuska minulle nautinto,
ja vuoteeni olkoon sairaan pakopaikka.
Kun sinä, joka olet minulle armoton, vielä kehuskelet julmuudellasi,
on tuskan kahleet ainoa lohtu katkeriin kyyneliini.

Kuten tahdotte, niin olkoon –
kaunis tyranni, julmuudella vyötetty!

Erkki Melartin: Rosa rorans bonitatem

Hyvyyden tuoksuva ruusu, kirkkaana loistava tähti.
Oi Madonna, kumarru alas syntisen puoleen, joka rukoilee sinua, Ave Maria.
Äiti, olen langennut, syntiä tehnyt ja syyllisyyttä halunnut, Ave Maria.
Anna minun itkeä helmassasi, ja sano, että annat anteeksi! Ave Maria.

Wolfgang Amadeus Mozart: Der Vogelfänger bin ich ja

Laulu kertoo Papagenosta, iloisesta mestarilinnustajasta, joka toistaiseksi ei ole vielä onnistunut nappaamaan vaimoa itselleen. Niinpä hän suunnitteleekin verkkoa, johon voisi napata tyttöjä tusinoittain. Mutta parhaimmalle hän antaisi sokeria ja hänestä tulisi hänen vaimonsa, jota hän tuudittelisi uneen.

Wolfgang Amadeus Mozart: Papagenon ja Papagenan duetto

Linnustaja Papageno hautoo itsemurhaa, sillä on epäonnistunut kokeessa, jonka palkaksi hän olisi saanut vaimokseen Papagenan. Viime hetkellä häntä neuvotaan soittamaan taikakellopeliä, ja niin taika tuo Papagenan hänen luokseen…

Papagena! Papageno!

Oletko nyt täysin minun omani? –Nyt olen täysin sinun omasi!
Ole siis rakas pikku vaimoni! –Ole siis sydämeni kyyhkyläinen!

Mikä ilo se onkaan, jos jumalat meitä ajattelevat
ja suovat meille pieniä, rakkaita lapsosia!

Ensin yhden pienen Papagenon–
Sitten yhden pienen Papagenan–
Sitten vielä yhden Papagenon–
Ja vielä yhden Papagenan–
Papagenon! Papagenan!

Riemu on rajaton, kun vanhempiensa siunauksena on
niin monta pientä Papagenoa (Papagenaa).

Hyvää syvää pyhää keskitalvea ja siunattua joulunaikaa itse kullekin säädylle!

Rouva 1049:stä tuli Rouva 43 (onnitteluista kiitos : ). Nyt ollaan hyvillä mielin joskin kaikin puolin kolottavaisena.

Samaan eilisen jännityksen piikkiin meni ensimmäinen oppilaskonserttilaulantokin viime keskiviikkona. Aika pliisu ja vähän pieleen, mutta hengissä kuitenkin. Kuun lopussa uusi yritys.

Ei ole kuulunut Eino Jutikkalalta lottovoittoa. Taisi olla väärät numerot tällä kertaa. Seuraavien arvontojen odotteella.

JK. 7.10. Ja niin vielä maailma muuttuu, että Rouva 43:sta tulikin Rouva 45. Numero on säntillisempi ja aika sama, mikäs tässä siis ollessa – kun jalatkin ovat taas vetreinä ja illalla voisi yrittää uskaltautua kokeilemaan, kuinka tassutus lähtee…

Se on kuulkaa menoa ny, rouva 1049. Vähän jännittäis ja pelottais, vaikka innostaakin, ja joka kerta asiasta mainittaessa tulee maha kipeäksi. Kunpa vain paistaisi aurinko.

Ensimmäiseksi adventiksi on tulossa huippu konsertti – se selvisi viimeistään viikonlopun kuoroleirillä. O Magnum Mysterium sunnuntaina 28.11. klo 18 Tuomiokirkossa.

Voitin Lotossa. Yhden euron. Muita lottotuloksia vielä odotellaan: Suomen Kulttuurirahaston Eino Jutikkalan säätiön rahasto ilmoittaa syyskuun loppuun mennessä, Langnet marraskuun alussa ja Koneen Säätiö marraskuun lopussa.

Jännitystä kerrakseen.

Oho, olis ehkä aika sanoa, että olen vielä täällä ja hengissä (jos vaikka joku ei tiennyt). Siis pikakuulumispäivitysprokrastinointipostaus:

• Työmaalla on menossa apurahahakemusten kirjoitusurakka. Oikeastaan isoin homma, tutkimussuunnitelman kirjoitus, on nyt tehty, ja jäljellä on tämänvuotiselle rahoittajalle menevä raportti apurahakauden puuhistani. Nyt on siis se kohta, kun kehun kuuluu haista toiselle puolelle kylää asti.
• Järvessä on varsin uimakelpoista vettä. (Kansankylpylän taulu sanoi tänään aamupuolikahdeksalta 17 astetta, ja eilenaamulla oli muistissa 15.) Tänä aamuna kävin pulaamassa 650 metriä – kun kotiranskis jäi vaihteeksi kotiin aloittamaan töitään aikaisin, eikä siis ollut ketään nutisemassa, että ei nyt jäädä asumaan tänne. Oikeassa oli avantouintiystäväni, joka sanoi, että mitä pidempään kerrallaan ui, sitä lämpimämmäksi vesi käy.
• Laulurintamalla aloitettiin vauhdikkaasti vuoden hermojumppa: heti opiston ensimmäiseen oppilaskonserttiin mukaan. Opistolla siis 29.9. pienten pianistien ja viulistien seassa vetäistään yksi pieni ruotsinkielinen rallatus ja Minä metsän polkuja. Eilen reenattiin ensimmäistä kertaa uuden säestäjän kanssa ja metsänpolkujen välisoitoissa oli vaikea pysyä paikoillaan tai edes mitenkään peruslukemanaamaisena, kun se on niiiiiiiin kesä kesä kesä ja rallatilaa! Ensimmäinen isompi häppeninki on (mitä todennäköisimmin) keskiviikkona 27.10. Tampere-talon Cafe Solossa, kun klassisen ja pop/jazz-linjan laulajat esittävät näyttämömusiikkia. Silloin olis vuorossa pieni pa… pa pa…..!! Ja vissiin luvan kanssa saapi maisteri loikkelehtia. Jesh!
• Muuten olen ollut työnvälittäjänä, kummitytönleikittäjänä (tosin enemmänkin sopisi), akateemisen englanninkirjoittamiskurssin Skype-tapaamisen organisoijana, kurkkukivussa, juoksukiellossa (joka tosin loppuu huomenna; kääk, Pirkan Hölkkä lähestyy!!) ja mitähän vielä. Maisterina vissiin kans.

Vietin tässä vajaan kolme viikkoa Belgian ja Ranskan mailla: morsiussaunotin Saksassa belgialaisen morsiamen, hävisin mölkyssä ranskalaiselle pormestarille, vietin päivän Atlantin rannalla aurinkovarjon alla päästä varpaisiin vaatetettuna (enkä palanut), yövyin vastapäätä sokeakoiratoiminnan aloittanutta belgialaista, kävelin kilometritolkulla hengästyttävän hienoja Pariisin kivitalokortteleita, söin mahan täydeltä naapurin kirsikoita, kastuin Ranskan kansallispäiväparaatin yleisössä, kastuin Belgian kansallispäiväparaatin yleisössä, tanssasin aamuyöhön belgialais-espanjalaisissa häissä ja luin ja söin ja nukuin. Ihan oli asiallinen Euroopan-loma.

Ikävä kuitenkin oli – Näsijärveä. Lomakin tuntui alkavan vasta silloin, kun kotiinpaluuyön jälkeisenä iltapäivänä sukelsi Nässyyn ja totesi, että hyvänen aika, miehän jaksan uida yhteen menoon vaikka kuinka ja minne. Ja että vedessä on hyvä ja aurinko paistaa ja vesi kimaltaa ja metsä on vihreä ja laiturilla on uimisesta väsyneen köllötysparatiisi. Olkoonkin, että mesosin tätä jo vuosi sitten, julistan siitä huolimatta: ensi kesänä minua ei sitten saa heinäkuussa Suomesta yhtään minnekään.

Kesä on kiva juttu. (Erityisesti kun hyttyset eivät tykkää kaupungista.) Sen lisäksi, että voi uida vaikka kuinka ja minne, voi myös ostaa syksyn varalle juoksutrikoita ja -takkeja 70 prosentin alennuksella. Voi pyöräillä t-paidassa, eikä tule kylmä. Voi laittaa pinkkiä kynsilakkaa, ilman että se näyttää kauhean hölmöltä. Voi pakastaa 10 kiloa mansikoita. Voi iloita rakastuneen ystävän onnesta. Voi pestä hiukset järvessä. Voi mennä nukkumaan vasta luettuaan kolmannenkin luvun Harry Potteria, kun aamulla ei tarvitse herätä. Voi välillä vain olla ja möllöttää, ihan kevyesti vain, eikä kukaan vaadi mitään eikä pidä mitään eikä paljon kiinnostakaan. Ihan vain. Kesä.

mutta ei juuri sen enempää. Jos ei vähempääkään. Konferenssit takana, yksi seminaari edessä. Ja kesä.

Huuh, viikko aikaa Kielitieteen päiville ja siitä viikko Språkets funktioniin. Molempaan on vielä esitelmät kirjoittamatta, mutta prosessointi on kovassa käynnissä. Siitä muistijälkenä 10 sivua esitelmätekstiä Langnetin seminaariin Hailuotoon (viisi sivua ja monta toistaiseksi kiteytymätöntä ajatusta vielä puuttuu, kaksi viikkoa aikaa). Eilen olin ensin, että määhän tajuan, mutta sitten olin että emmää tajuakkaan. Sitten kävin itkemässä erinäisten kollegoiden olkapäitä vasten, sain sekä apua että epä-apua (josta itse asaissa oli ehkä kaikkein eniten apua, sillä selvisi syy sille, miksi en millään osaa nimittää ilmiötä x sopivalla sanalla y: sanaa y ei suomessa ilmeisesti ole olemassakaan), ja iltaa kohden mennessä huomasin, että kyllähän mää sittenkin jotain tajuankin. Tänään olen prosessin “määhän tajuan” -vaiheessa. Toistaiseksi ainakin.

Viime torstain konsertti oli mielenkiintoinen elämys ja hyvä kokemus, ja kyllä mie ihan hyvin lauloinkin. Kälyni tuumasi, että kehitystä on tapahtunut (hän on ollut kuuntelemassa viimeksi 3 vuotta sitten): “Sustahan lähtee ääntä!” Jos jossain vaiheessa saan torstaisia tallennuksia, saatanpa pistää kuuluville.

Eilen illalla Kaupissa metsä tuoksui metsältä ensimmäistä kertaa tätä vuonna. Kyllä kaikki vielä järjestyy; perusasiat ovat jo kohdallaan.