Maisteri Maailmalla

Enköhän nyt voi väittää olevani talviuimari: on talviaika ja kävin uimassa. Harmaassa aamussa, kun ilmassa oli vettä ja järvessä 5 astetta lämmintä, uin pienen lenkkini. Takaisin rantaa kohden käännyttyäni jo tutuksi käynyt tunne: jokainen veto tuntuu edellistä paremmalta ja toivoisi, että olisi kuitenkin uhmannut pelkojaan ja käynyt kääntämässä hiukan kantapaikkaa kauempana.

Uinnin päälle menin tuomiokirkkoon. Luulin meneväni suremaan seurakunnan papin kuollutta poikaa, mutta itkinkin itseäni ja rakkaitani. Messun jälkeen eräs kirkkotuttuni, johon tutustuin kuusi vuotta sitten Finlaysonin kirkossa ja jota toisinaan olen tuomiossa nähnyt, tuli jututtamaan. Nopeasti hän näki ja ymmärsi, ja kuunteli tunnin. Miten hyvältä tuntuu, kun joku pysähtyy ja tahtoo kantaa.

Kahden viikon kuluttua kielitieteen tohtorikoulu Langnet päättää uusista tohtorioppilaistaan. Jos arpa osuu kohdalle, voi Opetusministeriöltä saada tutkimusrahaa neljäksi vuodeksi – minkä jälkeen väitöskirjan on oltava esitarkastuksessa. Jos ei, on minulla vielä yksi viime vuonna tienattu vuoden apuraha odottamassa, joten ensi vuoden puurorahat on joka tapauksessa tiedossa. Mutta mitä sitten? Odottaako pätkätyöläisen arki, vai pitäisikö mennä oikeisiin töihin? Ja jos jälkimmäistä, kuinka kerätä rohkeutta kertoa se ohjaajalle?