Maisteri Maailmalla

Hyvää tätä alkanutta teille kaikille kolmelle uskolliselle, jotka vielä maailmalla keikutte! Olen vuoden ensimmäistä päivää tutkijankammiossani, ja kun olen kerran saanut vanhan vuoden paperit järjestykseen (ja siivottua myös oppiaineen kahvihuoneen jääkaapista sinne juuri ennen joululomia leipaisemani appelsiinisuklaakakun viimeisen palasen parempiin suihin – oli muuten maustunut hyvin tässä kahdessa viikossa!), voin päivittää joululomakuulumiset hiukan pidemmän kaavan mukaan, kuin mikä onnistuu Siellä, Mistä Näillä Sivuilla Ei Enää Puhuta.

Ylitornion lomakuulumiset on tosin nopeasti kerrottu: ulkona lunta ja ihana pakkanen – mitä olikin hyvä observoida ikkunasta, sillä sisällä ihanaa ruokaa, paljon saunaa, piano ja joululahjaksi saadut Audrey Hepburn -elokuvat. Pohjantähti odottaa suosiolla tulevaan jouluun, mutta Givónia luin sentään ainakin kymmenen sivua. Opin melkein soittamaan yhden puoliuuden Bachin fuugan, ja virkkuutyöni ensimmäinen etappi valmistui Audrey’a katsellessani. Jostakin ilmaantui kaksi lisäkiloa, vaikka oikein kahtena päivänä kahlasimme kotiranskalaisen kanssa Ainiovaaran päälle polveen asti ulottuvassa puuterilumessa (mikä oli kuulemma mahdottoman eksoottista) ja jonkun kerran potkuroimme kauppaankin. Kotikotona ohikulkumatkallaan poikennut tätini silmäsi pyynnöstä vanhoja murtsikkasuksiani, jotka sitten lausunnon saatuaan jäivät hyvään talteen autotalliin odottamaan… jaa-a, aikaa tulevaa varmaankin. Uusien ostoa harkitsen vielä. Jos harkitsen oikein huolella, voi olla, että lumi ehtiikin sulaa ennen toimiin ryhtymistä, eikä tarvitse asiaa tänä(kään) vuonna päättää.

Niin, ja joulun suurin uutinen: tuuvinki imeltyi! Ei tarvinut lisätä siirappia! Hyvää oli!

Sitten vielä joulunviettokokoonpano:

(Vasemmalta: veljeni Niilo, äiti ja isu, kälyni Laura, maisteri itse sekä kotiranskalainen.)

Tästä vuodesta ei ole ehtinyt vielä ilmaantua suuria sanottavia. Uutta vuotta otimme vastaan kahdestaan Rauhaniemessä ilotulitusta ikkunasta ihaillen (meiltä näkee Näsijärven yli tulituksia koko vastarannan leveydeltä; totesimme koti-ikkunan loistavaksi valonäytöksenihailupaikaksi jo edellisen kerran Tampereella uudenvuodenaattoa pitäessämme, vuonna 2005), ja muuten olemme siivonneet, käyneet auttamassa yhdessä muutossa ja luuhanneet urheiluvaatealennusmyynneissä. Thomas’lla on kiikarissa toppavaatteet, joista takki jo löytyi ja housuja vielä etsitään, ja mie taas olen (toistaiseksi menestyksekkäästi) vastustanut juoksuvaatteiden hankintaa. Vähän kyllä polttelisi sellaiset timmit juoksutrikoot – jollaisia en kuuna päivänä olisi kuvitellut päälleni pistäväni edes sovituskopissa, mutta jotka jalkaan vetäistyinä alkoivat suorastaan huutaa päästä Kauppiin hölkälle. Koetin järkeillä asian niin, että selvitän ensin polvieni kunnon ja pidon, ettei sitten ole kaappi täynnä hienoja varusteita vaikka polvet mäsänä ja juoksukelvottomina. Eilen illalla, äkillisestä lämpöaallosta (pakkasta vain 8 astetta) riemastuneena, kirmasin sitten Kauppiin vanhoissa vermeissä mutta uudella innolla – eikä askel ole ehkä koskaan ollut niin kevyt, niin kevyt, keskellä valkeutta, keveyttä, euforiaa. Ja polvikin kesti hyvin kolme kilometriä, ennen kuin alkoi rutista. …Kovin paljon kauempaa en voi enää omalääkäriäni vältellä. Olkoon se vaikka sitten uudenvuodenlupaukseni.

JK. Loppiaisena: Uudenvuodenlupaus tuli lunastettua eilen, ja nyt on tohtorille soittoaika. Jahas, mitäs sitä tänä vuonna sitten enää tekisikään?