Seikkailulla kotikylässä
Kävin tänään unkarin kurssini jälkeen seikkailemassa Etelä-Tartossa (niin, ja jätin kipeän miehen sohvalle sairastamaan – mikä kevytkenkäinen julmuri). Halusin käydä kylässä vanhalla ystävälläni Andresella Turu tänav 56:ssa Tarton eteläreunassa, ja sinne matkaamista suunnitellessani meni hermo kertaan jos toiseenkin Tarton kaupungin bussiyhteyshakunettisivustoon. Sopivan yhteyden löytämiseksi siellä pitää määrittää tarkkaan, miltä pysäkiltä haluaa lähteä ja mihin päätyä – mutta jos ei tiedä valmiiksi, mihin mikin bussilinja johtaa ja millä pysäkillä tarkalleen pysähtyy, saa hyvin mielenkiintoisia hakutuloksia: kaksi minuuttia yhdellä bussilla, kymmenen minuutin odotus, seitsemän minuuttia toisella bussilla, viiden minuutin odotus, kolme minuuttia kolmannella bussilla…
Lopulta löysin tonkimalla ja pönkimällä yhden bussin, jolla pääsin suoraan kymmenen minuutin kävelymatkan päähän kohteestani (joskin bussikuskin mielestä oli hassua, että halusin mennä juuri sillä bussilla, kun toinen yhteys olisi vienyt minut ihan portille asti – miksei sitä olisi voinut kirjoittaa bussiyhteyshakusivustollekin?). Matkaan lähtiessäni pilvet jo repeilivät ja aurinko alkoi paistaa. Ihmettelin bussissa kaukaisia asuma-alueita kivisine omakotitaloineen ja omenapuineen, tietöitä melkein ihmisten pihamailla, vanhoja bussissä nököttäviä mummuja, Tarton suurinta hautausmaata, joka peittyi keltaisiin vaahteranlehtiin ja oli kaunis, niin kaunis. Viimeisen pätkän matkaa sitten kävelin auringonpaisteessa ja lämpimässä syystuulessa ja olin iloinen, etten ollut löytänyt bussia, joka olisi vienyt portille asti.
Tapaaminen oli hyvä. Edellisen kerran olimme nähneet Pärnussa keväällä 2004, mutta ei hän ollut paljon muuttunut. Minäkään en kuulemma yhtään sitten kesän 2002, jolloin Tallinnassa ensi kerran tapasimme. Uskoo ken tahtoo. Marraskuussa hän muuttaa takaisin Tallinnaan ja menee logistiikkakouluun (jos nyt oikein ymmärsin – vironi on edelleen hiukan ruosteessa), mikä minua ilahdutti kovin. Muutkin uutiset olivat suurimmaksi osaksi hyviä, vain Tarttoon tulon syy oli raskas kuulla.
Elämässä kohtaa kovin paljon ihmisiä, joista kovin harva on uuden kohtaamisen väärti. Siksi niiden vähien luokse käy veto – jokaisessa hetkessä tai jonkun kerran kuukaudessa, aina syksyn tullen tai yhtäkkiä vasta monen vuoden jälkeen. Eikä sillä ole silloin väliä, kuinka monta bussi- tai lentoyhteyttä tai turvaovea välissä on. Lähteä täytyy. Ja “kuhu lähed, seal oled”, kuten eräs vanha ja viisas setä kerran totesi.
Posted: October 14th, 2008 under Yleinen.