Maisteri Maailmalla

Eilen illalla Thomas’n belgialaisen kollegan Clothilden ja tämän espanjalaisen miesystävän Miguelin tupaantulijaisissa oli tarjolla mielenkiintoista lapsienkasvatusvertailumateriaalia. Paikalla oli yhteensä neljä lasta, jotka kaikki olivat eri perheistä: kaksi virolaista poikaa (n. 4-5-vuotiaita), yksi italialais-saksalainen poika (n. 2 v.) ja yksi saksalainen tyttö (ehkäpä n. 7 v.). Pienin poika oli syötävän suloinen, mönki sohvalla äitinsä selän takana tai kirmaili hiukan lähietäisyydellä, katseli ihmeissään ympärillään tapahtuvaa ja söi sievästi, kun hänelle jotain tarjottiin. Tyttö istui sohvan nurkassa ja luki tai pelasi kämmentietokonepeliä (en nähnyt tarkkaan) hyvin keskittyneenä.

Kaksi jäljellejäänyttä sankaria sen sijaan huusi ja juoksi ympäri asuntoa – myös kaikissa suljetuissa huoneissa -, hyppi isäntäväen sängyssä vieraiden takkien päällä, viskeli vaatteita (muun muassa emännän alusvaatteita näkyi lentelevän), törmäili rullailevalla nojatuolilla lähelläolijoihin ja leikki kahden kissanpennun kanssa niin kovasti, että kissat juoksivat mahdollisimman kauas vastakkaiseen suuntaan mahdollisimman suojaiseen koloon. Poikien äidit istuivat koko tämän ajan tyynesti olohuoneessa keskustelemassa.

Okei, ehkä kyse on vain lyhythermoisen tiukkanutturaisen ja, mikä olennaisinta, lapsettoman tätsän tahdittomasta reaktiosta, mutta kun lopulta näin makuuhuoneesta lentävät rintsikat, en voinut enää pidellä itseäni, vaan menin kertomaan nuorille herroille, että toisten sängyssä pomppiminen ja vaatteiden kanssa rymyäminen ei ole kaunista eikä kivaa. Ketään muuta meno ei tuntunut häiritsevän (paitsi kenties illan isäntää, jonka pyynnöstä olin jo aikaisemmin häätänyt viroksi samat kakrut kissojen kimpusta) – ei ainakaan lasten äitejä.

Tänä aamuna kävin Thomas’n kanssa “jos meillä joskus on lapsia” -kasvatuskeskustelun (suomeksi, sillä lauantai on suomenpuhumispäivämme). Leikkiä saa ja pitääkin, mutta minun ipanani eivät sitten juokse ja huuda kylässä, ja sängyssä ei tarvitse yrittää pomppia edes kotona. Mummolassa saa juoksennella, jos mummot ja vaarit kestävät sellaista katsella, ja kodin pihamaalla saa mesota niin paljon kuin lystää, mutta kylässä ollaan kuin Herran enkelit. Joku roti olla pitää, sano.

(Tästä saa sitten muistuttaa, kun minun kakarani sitten kuitenkin riehuvat teidän tupareissanne.)