Maisteri Maailmalla

Olen kuullut, että aasialaiset alkavat hihittää hämmentyessään. Toistaiseksi kukaan ei ole kertonut, mitä viestittää kiinalainen, joka vääntelee naamaansa päätään pyöritellen ja taipuen kaksinkerroin pöydälle ja joka lisäksi, mitä ilmeisimmin, myös hihittää. Varovainen veikkaus voisi olla, että kyseessä on hämmennys kerrottuna potenssiin x (tarkka suhdeluku on vielä ratkaisematta), kun henkilölle yhtäkkiä selviää, että hän ei ole tunnistanut viiden vuoden takaista tuttuaan, joka istuu pöydän toisella puolella samalla luennolla. Ja tämäkin mielenkiintoinen kulttuurisen käyttäytymisen aineistoesimerkki olisi kenties jäänyt tutkijoilta sivu suun tai ainakin lykkääntynyt määrittelemättömään tulevaan, ellei tänäistä ersän luentoa olisi aloitettu selvittämällä, kuka paikallaolijoista on kukin nimilistan henkilöistä. Ilmeisesti tämän kulttuuri-informantin kasvojensäilytysrefleksi vaikutti myös luennon jälkeen, sillä hän pakkasi laukkunsa ja kiisi ulos luentosalista nopeammin kuin …no, kuin moni muu. Jännitystä jatkuu siis ainakin ensi viikkoon, ennen kuin selviää, tunteeko informantti säilyttäneensä kasvonsa ja kykeneekö hän siten siirtymään keskusteluvaiheeseen.

Tämän jännittävän tarkkailutilanteen päätyttyä kohdalleni osui vielä toinenkin mielenkiintoinen tapaus, ennen kuin pääsin ersän luennolta kotiin. Kadulla nimittäin sain (yhden) vastauksen eiliseen eksistentiaaliahdistukseeni (mikä on elämän tarkoitus, onko Jumalaa / jumalaa olemassa ja jos ei ole, onko missään mitään järkeä, jne.). Yliopiston kulmilla satuin kävelemään jalkakäytävälle minulle vieraan herrashenkilön lähelle, ja tästä seurasi seuraava keskustelu, jonka tämä herra aloitti (viro-suomi-käännös on muistiinmerkitsijän):

– Jospa kävelisimme rinnakkain? Kuka tietää, vaikka meillä olisi yhteinen tie.

– Ainakin tien alkupää on sama.

– Se onkin jo alku. …Minä menen Tampere-majaan.

– Minä jatkan siitä vielä hieman pidemmälle.

– Minne lopulta päädyttekin, se jääköön elämänkestäväksi mysteeriksi.

– Elämä onkin suuri mysteeri.

– Mitä vielä! Elämä on hyvin yksinkertaista!

– No mikä sitten on elämän tarkoitus?

– Elämän tarkoitus? Siis tarkoitatteko, että elämän tarkoitus?

– Niin.

– Voi pieni linnunpoika [linnupojakene], te olette vielä niin nuori! Minä voisin puhua siitä tuntikaupalla!

– Mutta vastahan sanoitte, että elämä on yksinkertaista? Kuinka siitä voisi puhua tunteja?

– No mutta, haluatteko te, että elämä on helppoa vai vaikeaa?

– Mutta eihän ‘yksinkertainen’ tarkoita, että se olisi joko helppoa tai vaikeaa. Käsitteet ovat täysin eri tasoilla.

– Elämä on niin kuin sen teette. Minne menette, siellä olette. …Kyse ei ole siitä, mistä päin tuuli puhaltaa. Kyse on siitä, kuinka käytät purjetta. [herra läimäyttää minua olkapäälle] Ole tubli laps! [ja kääntyy astuakseen sisään Tampere-majaan]