Maisteri Maailmalla

Kateeksi käy virolaisten kuorokulttuuri. Jokainen vähänkään lauluorientoitunut virolainen tuntuu laulaneen niin oman koulunsa mudilaskoorissa (mudilane = lapsukainen, palleroinen), lastekoorissa, noortekoorissa, segakoorissa, neiu-/poistekoorissa kuin vielä kammerkoorissakin. Suomessa en tiedä monta koulua, jossa olisi oikeaan kuoromusiikkiin kykenevä oikea kuoro. Äiti toisinaan kaiholla muistelee noin vuotta 1992, jolloin hänellä oli niin taitava lukion musiikkiryhmä, että laulettiin oikein äänissä… Viron kouluissa jo 10-vuotiaat lapset laulavat neliäänistä kuorosatsia. (Mahtaakohan samanlainen laulukulttuuriperintö olla voimissaan Saksassakin? Kylläpä olisin, Mikko, miekin mieluusti kuullut saksalaisen kirkkokuoron 8-äänisiä motetteja Tampereen tuomiokirkossa!)

Niinpä eilen illalla kuoron tutustumispippaloissa olin ainoa, joka istui tuppisuuna silmät ihastuksesta ymmyrkäisinä, kun muut laulaa raikasivat äänissä jos jonkinlaista viisua. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, kyllähän kuorot laulaa osaavat, mutta kun myös uudet altot ja bassot raikasivat mukana omia stemmojaan. Ovat kuulemma koulussa oppineet. Minulla on siis tiedossa oppitie pitkän kaavan mukaan ja Thomas’n korvilla kovat ajat.

Ai niin. Tottahan tutustumisillassa tutustumisleikkejä leikittiin – tässä tapauksessa nimienmuistamisleikkiä, jossa sanotaan oma nimi kera samalla alkukirjaimella alkavan adjektiivin ja  luetellaan kaikki aikaisemmat nimet jonossa. Kuten arvata saattaa, olivat määritteet enemmän ja vähemmän mairittelevia (jonnakas Jaan ‘uppiniskainen’, kade Kaire ‘kateellinen’, kuri Kaisa ‘häijy’, õudne Õie-Liisi ‘kammottava’…). Olin koko rimpsun (n. 20 hlö) toiseksiviimeinen, enkä millään voinut vastustaa kiusausta. Maija Mesilane aiheutti hetken hiljaisuuden ja sitten suuren naurunremakan. Ilmeisesti hahmo siis tunnetaan Virossakin. Hyvä niin, muuten vaikuttaisin ehkä vieläkin omituisemmalta kuorolaiskandidaatilta – laulaa ei osaa, mutta pöristä tahtoisi.