Maisteri Maailmalla

Itse asiassa tänään minun piti aloittaa seminaarityön kirjoittaminen. Sen sijaan aamupäivän siivosin ja lopun päivää makasin sohvalla lukemassa kuuluisimman virolaisen nykykirjailijan, Andrus Kivirähkin uusinta romaania Mees, kes teadis ussisõnu ‘mies joka tiesi käärmesanoja’. Mahdottoman hyvä, humoristinen, ironinen ja yllättävä mutta hurjan surullinen tarina viimeisistä käärmesanoja taitavista vanhoista virolaisista, jotka vielä asuvat metsässä, vaikka kaikki muut muuttavat kyliin vierasmaalaisten ritareiden ja munkkien esimerkin mukaisesti. Jos sitä ei vielä ole käännetty tai olla kääntämässä suomeksi, voisin kuvitella sen tekeväni itse. (Tosin Viron eniten myytynä kirjailijana Kivirähkillä tuskin on puutetta teostensa suomentajista.)

Nyt on kirja luettu, ja pitää etsiä jotain muuta unilukemista. (Thomas kuitenkin lukee iltaisin, ja on tylsää yrittää nukkua, kun toisen lukulamppu paistaa silmään.) Sitä ennen kuitenkin saunaan: tutulla finno-esto-franco-belgo-espano-jengillä mennään illaksi Tampere-majaan saunomaan.

Huomenna sitten, apinanraivolla. Kyllä kyllä.

JK. (maanantaiaamuna): Apinanraivo vauhditti sunnuntaina 17 rivillisen kirjoittamiseen – kunhan ensin Thomas oli aamupäivästä hajottanut tietokoneeni osiin puhdistaakseen sen kovaa pörinää pitäneen tuulettimen ja minä olin sillä aikaa järjestellyt keittiön kaapit, olimme treffanneet Clothilden ja Miguelin kanssa torilla (edellinen 2 kiloa omenoita piisasi viikoksi, nyt on taas samanmoinen varastossa täksi viikoksi), ja olimme viihdyttäneet pietarilaista ystäväämme Natashaa, joka tuli Tarttoon kolmeksi päiväksi kielitieteen konferenssiin. Seitsemältä illalla sitten jo pääsimme töihin käsiksi…

Tänään raivotaan eteenpäin. Ensimmäinen sivu on jo kokonaan valmis – yhdeksän enää puuttuu.

2. JK. (maanantai-iltana): Kuusi sivua täynnä. Peffaan sattuu ja väsyttää. Huomenillaksi on lippu Toscaan, enkä ollut tullut ajatelleeksi, että sinä aikana ei sitten voi kirjoittaa. Voihan nenä – ettei sittenkin menisi huomisilta pitkäksi.

3. JK. (tiistai-iltapäivänä kello puoli viisi): Kymmenes sivu valmistui juuri. Yksi luku kuitenkin puuttuu vielä välistä (kieliopillistumisesta pitäisi jutustella ainakin sivullinen, ellei kaksi). Selkään sattuu. Aamulla en tajunnut unkarin luennolla mistään mitään – paitsi, että yökyöksetää ei ole näkynyt moneen viikkoon. Odotan seminaarinjälkeistä aikaa, kun voisi kesken päivää hyvällä omatunnolla kokata tai leipoa tai käydä kaupassa. Apinanraivo voisi mielestäni tuottaa tekstin lisäksi sen verran adrenaliinia, että istumisesta kipeä takapuoli ei tuntuisi kipeältä.

4. JK. (keskiviikkoiltapäivästä puoli kolmelta): Valmis! Kolmetoista ja puoli sivua sekä viitteitä kaksi sivua päälle. Ja vielä olisi aikaakin monta tuntia. En tosin ole vielä oikolukenut – eiköhän sieltä kaikkea mielenkiintoista vielä löydy.

Eilisessä oopperassa Scarpia oli yksinkertaisesti magnifique. Nimiroolin Toscasta tuli sen sijaan mieleen torimatamit, jotka tinkaavat sienien hinnasta – joskin matameissa on enemmän intohimoa. Kyllä sen 50 kruunua (3 euroa ja risat) silti Scarpiasta maksoi mielihyvin.

Nyt neuvottelen itseni kanssa (Thomas antoi jo luvan), voinko lähteä marraskuun puolivälissä sekakuoron kanssa oopperaretkelle Riikaan. Hintaa tulee matkoineen kymmenkertaisesti verrattuna kotoisaan Vanemuiseen, ja normaalisti olisin sivuuttanut aiheen ilman sen suuremmitta seremonioitta. Mutta kun, niin. Mitä tahansa muuta voisin vastustaa. Mutta kun siellä menee Mozartin Taikahuilu.