Elämyksiä
Jee, ekat yliopistotason suomen kielen tuntini ovat takana, ja ainakin omasta mielestäni ne menivät ihan mallikkaasti. Tänään oli lystikästä huomata, miten Onnenkieli-äänenpainot eivät ole mihinkään hävinneet. Vedin yhden keskusteluharjoituksen, jossa opiskelijat saavat paperilapulla taustatietoja, joiden perusteella sitten keskustelevat annetun mallin mukaisesti eteen sattuvan henkilön kanssa (siis pitää oikein nostaa takapuoli penkistä ja kävellä luokassa! kyllä olivat ihmeissään). Siinä sitten ohjeistaessani ja kannustaessani huomasin, miten viime vuoden kevään opetusjaksolla suggestopedisessa Onnenkieli-koulussa omaksumani puhenuotti ja lausepainotus palasi kerralla takaisin. “No päivää! Olisiko teille minulle työtä?” (Soile ja Kristiina tietävät tarkalleen, mistä puhun.) Se oli hyvin elämyksellistä – kuten sekin, että opiskelijat lämpesivät moiselle leikkimiselle hyvin nopeasti. Seuraavan (ja näillä näkymin viimeisen) kerran pääsen tämän luokan eteen ensi viikon torstaina.
Sitä ennen, ensi viikonloppuna on myös tiedossa elämyksiä, kun kuoro lähtee kuoroleirille Kundaan. Tiedossa on makuupussiyöpymistä Kundan musiikkikoulun lattialla – aijai, miten pitkä aika edellisestä kerrasta onkaan! Varmaankin se oli Turun kirkkomusiikkijuhlilla joskus vuonna yksi tai kaksi (siis 2001 tai 2002, ihan oikeat yksi ja kaksi siis!), missä olin Tampereen tuomiokirkon kuoron mukana – ja missä pääsin kantamaan kotiseutuni Tornionlaakson värejä kansallispuvussani. Siitä tuli yllättävän juhlallinen olo. …Takaisin Kundaan. Siellä siis reenataan tiukasti koko lauantai ja sunnuntaitakin pitkälle iltapäivään asti, ja tarkoitus on kai oppia Laulujuhlien laulut aika pitkälle valmiiksi. (Laulujuhlille en taida saada pukeutua Torniolaakson pukuun… sitä en vielä tiedä, minkä alueen puvut kuorolle on tulossa, Tarton ehkä. No, elämyksellistä sekin varmasti on.) Sunnuntaina mennään esiintymään jonnekin ihme seltsimajan isänpäivälounaille. Siitä tuleekin sitten ensimmäinen esiintymiseni tämän kuoron riveissä. Elämyksiä elämyksiä.
Ai niin, ja huomenna menemme kuuntelemaan Vanemuine-teatteriin Verdin oopperaa Trubaduuri. Innostuin alkusyksystä, kun satuin Vanemuisen lipunmyyntiin sellaisena päivänä, kun tiettyihin esityksiin oli erityisalennukset (naurettavat 50 kruunua), ja ostin kerralla pinollisen pilettejä. Nyt viedään siis viimeisiä tuosta nipusta, ja täytyykin taas palata hamstraamaan lisää. Vähintään Pähkinänsärkijää on pakko päästä katsomaan, ja Thomas’n vien myös paikalle sivistymään. (Pähkinänsärkijä on Taikahuilun ohella sellaisia teoksia, joita on lapsena vahdittu videolta kerta toisensa jälkeen ja joiden näkeminen lopulta oikeasti oikealla lavalla on taidetta suurempi asia.) (Viikon päästä Riikaan Taikahuilulle!)
Myös Oskar Lutsun Kevade (‘Kevät’) tulee Vanemuisen repertuaariin ensi keväänä – joskin balettiversiona! Kaikki virolaiset ovat Lutsunsa lukeneet ja osaavat siteerata sitä sujuvasti. Romaanin alkulauseen tietää jokainen virolainen koululapsikin (estofiilisistä vironopiskelijoista puhumattakaan): “Kui Arno isaga koolimajja jõudis, olid tunnid juba alanud.” (‘Kun Arno ehti isänkaa kouluun, olivat tunnin jo alkaneet.’) Virolainen kulttuuri, kirjallisuus, mainokset ovat täynnä toisintoja teoksesta ja sen henkilöistä. Esimerkkinä osui silmääni yksi viimeaikainen blogimerkintä (Kevade mustandit eli Kevät-romaanin luonnoksia), jossa erityisesti viimeinen kohta nostaa niskakarvat pystyyn…. elämyksellisyyttä ei voida kiistää.
Posted: November 6th, 2008 under Yleinen.