Maisteri Maailmalla

Lukukauden viimeisiä tiristyksiä viedään. Huomenna olisi tarjolla ersän kurssin lopputyön kirjoitusta ja ylihuomenna unkarin. Tohtorisseminaarityöni sain korjattua ja lähetettyä professorille arkistoitavaksi jo viikonloppuna. Sitten onkin enää jäljellä yksi seminaari-istunto ja lukukausi taitaa olla paketissa. Vaan johan se joulukin on kohta ovella.

Viikonloppuna olimme Thomas’n kanssa ahkeria tonttuja ja viimeistelimme T:n äidille lähetettävän adventtikalenterin, jonka viimeiset palat saimme viimein eilen postiin. Palapeliksi leikatuista paloista koostuu kartta, jonka viimeinen, jouluaattona annettava pala kertoo saajalleen, minne hän pääsee matkustamaan yhdessä tonttujen kanssa tammikuun puolivälissä. (Vanhoja merkintöjä lukeneet tietänevätkin, mistä paikasta on kyse – varmuuden vuoksi en mainitse sitä enää ennen matkaa, jos vaikka lahjan kohde sattuisi maisterin mutinoita silmäilemään.) Palat lähetimme Thomas’n siskolle, joka aamuisin jättää päivän palan pöydälle odottamaan. Kääntöpuolelle olemme liimanneet talvisia kuvia ja kirjoittaneet pieniä terveisiä: joululeivonnaisten reseptejä, joululauluja ja muita jouluviestejä sekä saatesanoja palan vierestä löytyville yllätyksille (silkkipaperilumihiutaleille, joulusuklaalle, -teelle, -lakritsalle…). Tähän mennessä hän on ollut suuresti iloissaan, mikä tietysti on tarkoituskin.(Ensimmäisen adventin tervehdystä voi kurkistaa täältä – ja reenata vaikka ranskan taitojaan samalla.)

Ensi sunnuntaina mennään Vanemuiseen katsomaan Pähkinänsärkijää. Lauantaista en tiedä vielä, pitääkö minun sitten kuitenkin lähteä Tallinnaan kuoron keikalle. Olen pyytänyt kuoronjohtajalta vapautusta itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksiin vedoten, mutta viime viikolla hän lupasi vasta harkita. Kun en kerran valehdella osaa, en saanut sanottua olevani ehdottomasti estynyt tulemasta, vaan lupasin tulla, jos muuten sopraanoja ei ole kyllin. Höveliydestä saa sitten kärsiä juhlakolttuja kaipaamaan jäävä silmä.

Ensi tiistaiksi on Thomas’n kollega Madis varannut vakijengille taas Tampere-majan saunan. Viimeksi kävi jännittävästi: kun saavuimme kahdeksalta Tampere-majaan saunavuorollemme, kävi ilmi, että sauna oli unohdettu laittaa päälle. Odotteluajan hyvittämiseksi meille sitten tarjottiin loput hernekeitosta, jota juuri samaisena iltana olivat Tarton suomalaiset olleet syömässä (maja tarjoaa joka kuukauden viimeisenä tiistaina hernesoppaa ja suomalaisseuraa, mutten ole vielä koskaan muistanut mennä mukaan), ja vielä hintaankin saimme alennuksen. Joka kerta tuskin on odotettavissa moista erityiskohtelua.

Lähes kaikki viikon takaisen lumipyryn tuomasta lumesta on sulanut. Ikkunasta katsoessa voi kuvitella elävänsä vielä lokakuun puoliväliä, josta joku on vain varastanut kaiken valon. Raatihuoneen torilla seisoo kyllä koristeltu joulukuusi, muttei se kovasti vielä ole herättänyt joulunodotustunnelmia. Ylitorniolla kuuluu kuitenkin olevan potkukelkkakelit parhaimmillaan, joten eiköhän tänäkin vuonna ole valkoista joulua luvassa Tarton pimeydestä huolimatta.