Maisteri Maailmalla

Terveisiä siis tällä kertaa kotikotoa – Lapin porstuasta, Meänmaalta. Keskiviikkoaamuna hyppäsin Tartossa bussiin, ja illaksi olin Pirkanmaalla. Eilisen leivoimme Aada-kummityttöseni kanssa pipareita, ja tänä aamuna toi juna minut Kemiin, mistä bussin setä heitti edelleen Ylitorniolle. Oli semmoiset Liisan liukkaat, että ilman äidin bussille tuomia kengänpohjajääpiikkejä olisin varmasti ollut rinkkoineni selälläni kuin koppakuoriainen alta aikayksikön.

(Kotikotona on liukkaan lisäksi myös lunta tehdä lumilyhtyjä - neljä lyhtyä neljännen adventin kynttilöille.)

Lähtöni alla tiistai-iltana oli kuorollamme vuoden viimeinen konsertti: osallistuimme Lydia Koidulan ja Gustav Ernesaksan (suomeksi kai taivutettaisiin Ernesaksin, mutta pitäydyn kuitenkin jääräpäisesti alkukielisessä sidevokaalissa a) syntymäpäivien kunniaksi järjestettyyn sekakuorojen yhteiskonserttiin Tarton yliopiston juhlasalissa. Salista tulee mieleeni lähinnä Helsingin yliopiston juhlasali – pieni mutta hurjan kaunis ja juhlallinen (aikalailla toiselta planeetalta kuin vaikkapa Tampereen yliopiston kalsea 600 hengen juhla-auditorio). Siellä on myös loistava mutta kuorojen kannalta vaikea akustiikka, joka kantaa kuulijoille myös jokaisen virhenuotin ja väärään aikaan suhautetun ässän. Siellä oli mahtava laulaa! Konsertin jälkeen minusta ihan vaikutti siltä, että myös johtajamme oli tyytyväinen – ja jos Valli on tyytyväinen, olimme mitä ilmeisimmin onnistuneet.

Thomas oli kuuntelemassa konserttia ja hän otti videolle meidän kuoromme osuuden. Pyydän häntä joutessaan lataamaan videon nettiin katsottavaksi (tai lähinnä kuunneltavaksi – kuka sitä yhtä ja samaa kuorokuvaa jaksaa niin katsella). (Joskin arvatkaa, mihin johtaja maisterin kenraaliharjoituksissa siirsi turvaisalta kakkossopraanon reunapaikaltaan? Jännitys säilyy ainakin niin kauan*, että Thomas saa videon levitykseen asti.)

(*Seuraavana maanantaina: täältä sitä veisuuta nyt sitten löytyisi!)

Nyt on kuitenkin rauha ja lumi maassa ja aika alkaa orientoitua joulunviettoon. Tartossa ehti kadota (vuoden)ajantaju jatkuvassa pimeässä ja lumettomuudessa, ja lomallelähdön valmisteleminen jäikin viime tippaan, kun en yhtään ymmärtänyt, että on jo joulukuun puoliväli ja pitäisi johonkin lähteä. Joulua kuitenkin pedataan: äiti on tällä hetkellä koulunsa joulujuhlassa, ja huomenna menen katsomaan Ylitornion Voimistelun ja Liikunnan YliVolin (vanhan kunnon Ylitornion Naivoimistelijoiden YNV:n, oman vanhan voikkaseurani) joulunäytöstä. Mieltä lämmittää jo valmiiksi, että pääsen katsomaan, mitä kaikkea hienoa tänä vuonna on saatu aikaan – epäilemättä näytöksessä esitellään ainakin irkkutanssia (jota itsekin aikanani sain oppia) ja breikkiä, ja eiköhän siellä joku juonellinen tanssitarinakin ole mukana. Ettei vain maisterille tulisi nostalgiaitku kesken kaiken.