Maisteri Maailmalla

Thomas’n pienempi sisko Camille meni koulun sijaan ulos ottamaan valokuvia (uutisissa kerrotaan, että koulubussien kulku on kielletty tänään 16 departementissa), äiti Laurence meni töiden sijaan takaisin nukkumaan (hän soitti äsken työmaalle, mistä hänen luvattiin jäädä myös iltapäiväksi kotiin), maisteri nukkui muuten vain puoleen päivään asti (ihan ilman erillistä lupaa). Isä Christian lähti maanantaiaamuna koululasten kanssa à la neige, kirjaimellisesti lumelle, siis laskettelemaan Pyreneille, ja lähtiessään hän toivoi, ettei viikon aikana sataisi yhtään lunta, koska silloin lapset eivät pääse rinteeseen…

Nautimme siis kaikki omalla tavallamme talvesta ja lumesta, jota kotikodin tienoilla Deux-Sèvres’ssä tulee noin kerran vuodessa [Thomas tarkentaa:] vuodesta riippuen parin-kolmen vuoden välein. Thomas tekee tietysti töitään, mie surffailen hääsivustoilla ja intoilen, nyt kun olen hiukan toipunut 350 nimen vieraslista-ahdistuksestani. Lunta voidaan katsella tarkemmin sitten Kilpisjärvellä kuun puolivälissä, kun on sopivasti varustautunut – lumikenkäni, toppahousuni ja villasukkani odottavat nimittäin Ylitorniolla pohjoiseen menoa.

Huomenna Ranskassa alkaa alennusmyyntikausi, ja jos tuolta kaikelta lumelta päästään liikkeelle (nastarenkaitahan ei täällä ole nähtykään – joko liukastellaan tai jos ei olla päästä mäkeä ylös, laitetaan ketjut), menemme huomenna Thomas’n kanssa Poitiers’iin, tunnin ajomatkan päässä olevaan suureen kaupunkiin. Thomas’lla on ohjelmassa työtreffejä, ja mie voisin sillä aikaa katsella kauppoja; mie kun tykkään niin mahdottomasti tuosta shoppailusta… Poitiers’ssa on suuri ja kuuluisa tuomiokirkko, ja sitä pitää ehdottomasti päästä katsomaan, varsinkin kun Pariisista onnistuimme jotenkin luovimaan ilman yhtäkään kirkkokäyntiä. Eihän sellainen käy laatuun.

Tänään sisällä on mukavan lämmintä. Kaksilla housuilla ja kolmella paidalla tarkenee tosi hyvin. Eilen aamupäivällä sisällä oli 17 lämpöastetta, mutta sen jälkeen poltettiin takassa tulta koko päivän, ja kun ikkunaluukut ovat olleet kiinni eilisestä alkuillasta asti, on lämpö pysynytkin sisällä. Vanhan kivitalon lämmöneristys on vähän erityyppistä, kuin mihin Suomessa on tottunut. Ikkunat ovat tietenkin yksinkertaista lasia, mutta lämpöä eristetään ulkoa suljettavilla puuluukuilla. Sisällä ei voi kuvitellakaan olevansa ilman kenkiä tai tossuja, sillä lattianrajassa käy veto.

Muutenkin vanhassa talossa on oma viehätyksensä. Tänä aamuna heräsimme neljältä siihen, että viereisen seinän sisällä kävi mahdoton vipinä, rapina ja käytävän nakerrus. Seinän paukutus hiljensi puuhat hetkeksi, mutta kun nakertaja huomasi, ettei äänestä huolimatta ole mitään vaaraa, jatkui rakennustyö entiseen tahtiin. Seinänpaukuttajan sisäistä rauhaa sen sijaan horjutti nakerruksen jatkumisen lisäksi havainto siitä, että katossa sängyn yläpuolella päivysti pitkäkoipinen hämähäkki. Onneksi se oli kuitenkin sellainen ohutjalkainen eikä iso karvainen. Saatiin jatkettua unia ilman hämähäkkijahtia. Hämyjen jahti se nimittäin vasta ikävää onkin: isokin hämähäkki juoksee yllättävän nopeasti, ja on paljon miellyttävämpää nähdä, missä se nököttä, kuin yrittää arvailla, minne se on mahtanut juosta (peiton alle, tyynyn alle, sängyn alle, peiton päälle, naaman päälle…).

Maaseudun rauhasta ei voi kauheasti tässä talossa puhua (rauhaa tosin lisää huomattavasti se, että Thomas’n vanhempi sisko Elsa lähti takaisin töihin Pariisiin sunnuntaina); eilen puhelin soi varmaan viisitoista kertaa. Puhelimeen vastaaminen ei olekaan mitään pilipalihommaa – onhan kyseessä pormestarin kotipuhelin. Ja pormestarille soitetaan, jos kunnan alueella joku on vaikeuksissa tiellä, joku tarvitsee muuten apua, jossain tapahtuu onnettomuus, kadulla havaitaan vesivahinko, jostain tulee mekkalaa, lampaat ovat naapurin pellossa, naapurit riitelevät muuten vain… ja vaikka keskellä yötä. Nyt kun pormestari on viikon lumilla koululaisten kanssa, ohjataan soittajat edelleen apulaispormestarin puhelimeen, joka sitten käy vahtimassa tielle suihkuavaa vettä ja etsimässä lampaita pellolta. Kerta kaikkiaan! Kuvitelkaa nyt Erkki Keski-Nisula säntäämässä keskellä yötä Ylitornion kylänraitille katsomaan, kenen kämpässä mekkaloidaan! Hulluja nuo ranskalaiset.