Hiiri sanoo mau
Elämäni ensimmäinen konferenssiabstrakti lähti juuri matkaan konferenssin tieteelliselle toimikunnalle. Siellähän sitten ihmettelevät ja huhtikuun alkuun mennessä päättävät, joutuuko maisteri tärisemään ilkeiden tutkijoiden polttavien katseiden alla ensi elokuussa. Kaikkeä pöhköä sitä tuleekin ihminen elämässään tehneeksi – tutkija muka, phähhöh. Onneksi on kotona kuitenkin englanninkielentaitoinen oikolukija.
Minulla on hiirisyndrooma. Eipä sillä, että se olisi mitään uutta, mutta viime päivinä se on taas noussut erityisesti pintaan. Olen hiiri hiirulainen, pieni ja harmaa, arka ja saamaton, jonka kissat pelottavat koloon vikisemään tai jos ei, jyräävät yli yhdellä hännänhuitaisulla. Useimmat tutut eivät kuitenkaan ole huomanneet tätä, koska minulla on varsin toimivat vieraskasvot – oikein komeat keltaraitaisen kissan paksut posket, jotka vedän hiirennaamani eteen sosiaalisissa tilanteissa, ja vihreiden viirukiilusilmien taakse kätken pienet pälyilevät hiirensilmäni. Toki olen hiireksi taitava: ahkera ja tunnollinen olen (jos motivaatiota riittää), ranskaakin osaan puhua ja laulaessani pysyn nuotissa, ja jos joku opettaa, kelpaa tanssiani katsella. Olenkin hiiri, jolla on mahdottoman komeat viikset – niin komeat, etten tarvitse toisia vierasnaamaani koristamaan, vaan omani riittävät. Oikein niin komeat, että kun kissa minut kerran suuhunsa hotkaisee, jättää se viikset syömättä. Lämmittäähän se toki hiiri hiirulaisen mieltä.
Posted: March 1st, 2009 under Yleinen.
Comments
Comment from Riitta F.
Time March 2, 2009 at 18:05
Ihan tervettä kaksijakoisuutta. Huolestuttavimpia ja pelottavimpia ovat ainaiset TIIKERIT, GRRRRRRRRRRRR! Vaikka eihän voi olla varma asuuko heidänkin sisällään joku (kynsien) jyrsijä.
Comment from maijahii
Time March 3, 2009 at 3:18
Onnea konferenssiabstraktista ja tervemenoa tutkijan arkeen! 🙂 Toivottavasti tärppää!
Comment from maija
Time March 5, 2009 at 13:10
Hmm, kiitos kiitos. En ole ihan vakuuttunut (edelleenkään), että tärppejä kannattaa toivoa ja odottaa – varsinkaan sen jälkeen, kun tutustuin kuvaamaasi amerikkalaiseen malliin valmentaa tulevia tutkijoita kohtaamaan konferenssien miellyttävä ilmapiiri.
Konferenssin tieteellisen toimikunnan päätöksiä odotellessa nautiskelen hiirenäolon moninaisista ulottuvuuksista, joiden myönteisistä puolista muistutitte, kiitoksia tsemppauksesta : ) Myös jokainen Riipitsiipiin tutustunut tietää, että hiirestä on moneksi. (Muille suosittelen iltasaduksi Lewisin Narnia-sarjaa.)
Comment from Mikko
Time March 2, 2009 at 13:24
Maailmassa on paljon hiiriä pelkääviä, mietipä sitä.
Vapaapäivän viettäminen arkena on kummallista, kauppahallissakin oli valtavasti mummeleita ja papparaisia. Eilen auringon paistaessa taapersin Siilinkarille ja takaisin. siellä ei ollut suolaa eikä loskaa vaan kirkasta valoa sekä paljon muita kulkijoita (miksi ihmeessä muut reippaillessaan kulkevat kamalan hitaasti, jatkuvasti piti hangen kautta loikkia ohi).