Maisteri Maailmalla

Äiti ja isu olivat Tartossa tämän viikon, lähtivät eilen. Lähtökurjuutta liennytin ostamalla itselleni uimalasit; oli hämmentävä kokemus, kun silmiin ei sattunut ja näki etukäteen, koska tulee altaan reuna vastaan (puhumattakaan hämmentävästä vastaantulijoidentuijotteluelämyksestä – sen jälkeen tosin alkoi vähän ahdistaa, kun varmaan joku niistä vastaantulijoistakin tuijottaa).

Keksin tänään, mitä naapurista toisinaan kantautuvan tingelintangelinmusiikin täytyy olla: kanteleen soittoa. Kenellä muulla on yhtä musikaalinen naapuri, joka helistää niin kannelta kuin haitariakin?

Kevät on tainnut alkaa hiipiä kulmille. Aurinko lämmittää jo, ja ilmassa tuoksuu lämmin tuuli. Kohta on jo pääsiäinenkin (ja esitelmöintivuoroni Tampereen jatko-opintoseminaarissa; miksiköhän tutkimukseni ei edisty yhtä matkaa vuoden kulumisen kanssa? hassu juttu). Kuu on Rüütli-kadun yllä muutamaa päivää vaille täysi ja sisällä soi Sir Elwoodin hiljaiset värit. En ole paljon vanhempi kuin kuusitoistatalvinen, en paljon nuorempi kuin joukon vanhin. Mahla kohisee puiden suonissa.

…tai sitten ei. JK. 9.3.: Vettä ja räntää ja lunta sataa. Iltaa myöten näyttää taas täydeltä talvelta. Thomas’ta harmittaa, minua huvittaa. Opiskelen unkarin sanoja huomiseen välitenttiin. Osaan sanoa unkariksi, että lapset rakentavat lumiukkoa (a gyerekek hóembert építenek), mutta sille tuskin on enää kauan käyttöä nykymaailmassa. Sen sijaan on hyödyllistä osata ohjeistaa, että maito pitää aina laittaa jääkaappiin, a tejet mindig a hűtőbe kell tenni.