Pala kurkussa
Tulen kuoron keikalta Valter Haamerin 80-vuotisjuhlista, ja oli kyllä niin kamalaa että harvoin on. En ollut ymmärtänyt, kuinka kova paikka viimeviikkoinen laulujuhlalaulukoe-episodi oikeastaan oli; konsertin harjoituksissa tämä kävi harvinaisen selväksi.
Tänään on nimittäin myös kuoron johtajamme syntymäpäivä, ja ensimmäisen onnitteluruusun hän heitti tuhahtaen flyygelin kannelle, että eikös me sovittu, että ei kukkia. Kun kuoron isäntä astui esiin kuoron virallisten kukkien kanssa, olisi salissa voinut jäädyttää jäälyhtyjä – jo valmiiksi viileä ilma pakastui kertaheitolla. “En halua mitään kukkia, kun ne eivät tule vilpittömästä sydämestä”, sanoi johtaja. “Minä olen vilpitön”, sanoi isäntä, ja piti vilpittömän onnittelupuheen: miten uusia päiviä tulee vaikeidenkin jälkeen, miten tulee ylä- ja alamäkiä ja miten pitää jaksaa eteenpäin. “Me kuorona olemme iloisia ja onnellisia, kun on tullut kevät, ja myös niin, on syntymäpäiviä, niin. Onnea.” Kukat päätyivät flyygelin kannelle, minne isäntä ne lopulta vei, kun johtaja ei tehnyt elettäkään puristellakseen kenenkään käsiä tai ottakseen kukkia vastaan.
Harjoitukset jatkuivat, kuin mitään häiriötä ei olisi tapahtunut; vain niskakarvat jäivät pystyyn, rivien väleistä saattoi lukea paljon sellaista, mitä ei olisi tahtonut, ja välillä kuulosti siltä, että johtaja purskahtaa hetkenä minä hyvänsä itkuun. Ensi viikolla ehkä kuullaan, mistä tässä kaikessa on kysymys. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi nieleskellyt itkua kuoroharjoituksissa, enkä ihan heti taas välittäisi.
JK. 2.4. Kuvassa näytetään aina hyvältä:
Posted: April 1st, 2009 under Yleinen.
Comment from Riitta F.
Time April 3, 2009 at 21:16
Voi noita taiteilijoita…kaikkea kiukkua ei kyllä tarvitsisi kuoron niskaan kaataa. Nimimerkki “Samaa kokenut”