Niin kaunis on maa, niin korkea taivas
Tänään on kuulemma kesän ensimmäinen päivä, niin Madis eilen julisti. Olimme akateemisia Kassitoome-puistossa (mie luin tenttiin ja Madis artikkeleita gradunsa teoriaosaa varten) ja nautimme viimeisestä kevätpäivästä: auringonpaisteessa tukalan kuuma, pilvisenä hetkenä jäätävä viima. Lukeminen oli kuitenkin ilmeisen tehokasta: tänäinen unkarin tenttini meni mahdottoman hyvin. Yliopiston systeemit ovat siis purkissa tältä vuodelta. Mahdottoman hyvä aika käydä tutkimukselle…
Viikonloppu oli taas mielenkiintoisten kuorotapausten tiivistymä. Jo pari viikkoa minusta oli tuntunut tympeältä, kun hieno kuorovuosi tuntui loppuvan jotenkin ilmaan; harjoituksia on ollut lähinnä vain niille, jotka lähtevät kesäkuun lopussa Tsekkeihin kuorokisoihin ja Laulujuhlien lauluja on räävitty vähän puolihuolimattomasti ylijäävällä vähäisellä ajalla. Aluksi myös kaikki kevään konsertit olivat vain kilpailukokoonpanolle, mutta sitten sunnuntai-iltapäivän kevätkonserttiin lisättiin kolmen laulun kokokuoro-osuus. Yllättäin johtaja myös pyysi minua lauantaiseen konserttiin mukaan laulamaan – sillä konsertissa lauloi lisäksemme Kevätesikot-seurakuntakuoro Tampereelta. Taisi tahtoa vähän röyhistää rintaansa, että kyllä meilläkin tamperelaisissa löytyy. Niinpä pääsin lauantaina laulamaan rakkaita alkuvuoden lauluja Pietarin kirkkoon, ja siitä ilosta kärsin myös pakolliset tulkkauspuheenvuorot, joita tietysti kuoron Tampereen-tyttönä minut pistettiin hoitamaan. Ja haa! Kenraaliharjoitusten ja niissä käytyjen Maija-sitten-tulkkaa-papin-ja-vieraskuoron-puheenpitäjän-puheenvuorot -keskustelujen jälkeen tuli yksi bassopoika luokseni ja kysyi: “Mikä ihmeen juttu tämä nyt on, sinä ja Suomi?” Vähän häkeltyneenä sitten vastasin ensimmäisen asian, joka mieleeni tuli: “No mie olen suomalainen…” Kun tähän sain vastaukseksi varsin hämmästyneen “Eeeeiikä..? Noh küll sul on eesti keel hästi käes!” -kommentin, oli taas yksi estofiilipiste plakkarissa.
Sunnuntain kuorokokemukset menevät sitten enemmän epämieluisan puolelle. Aamupäivästä oli Vanemuisen konserttisalissa Laulujuhlien valikoitujen kuorojen viimeinen yhteisharjoitus. (Olemme siis harjoitelleet laulujuhlille sekä kaikkien sekakuorojen yhteisohjelmistoa että vihollisen vaikeampaa ohjelmistoa, joka on tarkoitettu korkeatasoisemmille kuoroille lisäohjelmaksi.) Harjoituksen jälkeen vetäjä piti puheenvuoron, kuinka hän on pahoillaan siitä, että tarton harjoitukset ovat olleet koko Viron surkeatasoisimmat ja sen vuoksi hän joutuu laulattamaan jokaisen kuoron erikseen salin edessä, että kuulee, missä vika on. Meidän johtajamme kävi siinä vaiheessa vaihtamassa pari sanaa harjoitusten vetäjien kanssa ja poistui paikalta. Me lauloimme sitten harjoitusten vetäjän johdolla – varsin penkin alle. Laulettuamme meiltä kysyttiin, paljonko ihan rehellisesti sanoen olemme laulua harjoitelleet. Paljonhan me. “Te olette hyvä kuoro. Te ansaisitsette paremman johtajan.”
Fiilikset olivat varsin muikeat valmistautua iltapäiväiseen kevätkonserttiin. Keikka oli Tarton Raekojan pienessä mutta kauniissa salissa. Kuoron vaatteidenvaihto- ja valmistautumistilassa oli varsin tiivis, lähes veitselläleikattava tunnelma… ei-Tsekkiin-lähtijöitä oli lisäkseni kolme muuta, ja yksi heistä oli täysin valmis lähtemään kotiin, kun ei tuntenut oloaan kovin tervetulleeksi konserttiin. Itselläkin kieltämättä aika ylimääräinen heittosäkki-olo. Vaan tulipahan laulettua. Kolmen ydhessälauletun laulun jälkeen pääsin yleisöön istumaan, ja kyllä sitä kuoroa vain kelpaa kuunnella. Olkoonkin, että pitkin settiä saattoi nähdä laulajien luovan toisiinsa paljonpuhuvia katseita; johtajan kuorolaisiin luomat katseet saattoi vain kuvitella. Kuorolaulu tuntuu olevan kovin sensitiivistä puuhaa kuorossa kuin kuorossa. Ehkä pitäisi vain pysyttäytyä yksinlaulussa – ja sitäkin vain yksin vaatekaapissa, ettei vain häiritse ketään.
Nyt kuitenkin Raekojaplatsille nauttimaan kauniista maasta ja korkeasta taivaasta, auringon ailahtelevasta lämmöstä ja Emajõen viilestä tuulesta. Illalla kokoontuu jengimme näillä näkymin viimeistä kertaa yhteen illalliselle. Mie tulen Suomeen viikon lopussa, ja sillä aikaa Madis lähtee Saarenmaalle. Siihen loppuu tämä vuosi. Alkaa uusi.
Posted: May 26th, 2009 under Yleinen.