Kel on laulud laulda, ise teab
Huu, miten aika vain vilahtaa. Puolitoista viikkoa sitten poltteli Tampereella oikein mukavasti, niin aurinko kuin rakkaiden ystävien järjestämät neitoelonlopetuskinkeritkin. Hyvinpä he minut tuntevat, nuo ihanat naiset rannalla/torilla/kaupassa/junalla/tanssiluolassa/ranskalaisessa keittiössä/viiksissään, kravateissaan ja säkenöivissä hatuissaan/saunassa/järvessä/hevosen selässä! Kiitos siis vielä kerran!
Matkalla Tampereelta Tarttoon poikkesin tätilässä Kylmäkoskella ja pääsin tekemään tuttavuutta myös serkkuni Saga-tyttären kanssa; varsin hurmaava neito, erityisesti siihen asti, kunnes hän kaikkien neljän elokuukautensa päättäväisyydellä alkaa uhkaavasti mutristaa alahuultaan ja kajauttaa ilmoille kaiken harmistuksensa mahtavana serenadina. Tätilässä pääsi myös saunaan ja pihamaan kylmävesivannaan, kuten asiaan kuuluu. Vihdoin Helsingissä paattiin päästyäni totesin laivan olevan lastattu raparperilla, parsalla, kuivatuilla omenoilla ja sienillä, lipstikalla, ruohosipulilla sekä piharoskateeroskilla, mintulla ja mustaviinimarjapensaanlehdillä. Ettei tätilässä vain hemmoteltaisi pojantyttäriä täysin piloille… (Eipä silti, en yhtään valita :-D)
Nyt viikonlopun ja alkuviikon olen ollut täysin hoterossa. Thomas läksi kahden päivän pikavaroitusajalla kokousmatkalle Ranskaan lauantaiaamuna, ja mie jäin ensimmäistä kertaa yötä yksin tähän asuntoon. On ollut vähän hämmentävää, miten mahdottoman huonosti olen nukkunut ja syönyt (tai lähinnä ollut syömättä, kun ei vain ole ollut nälkä, eikä ole sitten tullut mieleen syödä mitään) ja miten tyhjä pää on ollut. Ei minulla tämmöisiä ongelmia ole ennen ollut; pitäisiköhän huolestua?
Tänään olen lopulta saanut itseeni vähän eloa, kun iltapäivästä oli lähdettävä laulutunnille (tai virallisesti äänenkäytön kurssille, joka on viimeinen yliopisto-opintojuttuni, joka ei vielä ole loppunut). Laulun(/äänenkäytön-)opettajani Tiia on ollut pitkään sairaana ja kiireisenä, ja tänään lauloimme ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Oli tosi mukavaa. Miten olinkaan saattanut unohtaa, kuinka laulaminen puhdistaa päätä ja kehoa? Tunnin (joka kylläkin venyi puolitoistatuntiseksi, kun kummallakaan ei ollut mihinkään kiire) (miten minusta tuntuukin, että laulunopettajat ovat puheliasta ihmistyyppiä? ainakin tähän mennessä kaikki kolme opettajaani ovat olleet kovia juttelemaan) helmi oli spontaani duetto: mielenkiinnosta tiedustelin, onko Tarton laulujuhlien teemasäveleksikin tuleva, mahdottoman kaunis kuorolaulu Kel on laulud laulda alunperin soolo- vai moniääninen sävellys, ja vastaamisen sijaan Tiia alkoi laulaa sitä säestäen itseään pianolla, ja mie lauloin hänen kanssaan, ja ah ja voih kuinka se oli kaunista. Vaikka nyt itse sanonkin.
Päivän kohteliaisuus tuli myös laulutunnilla. Tiia puhuu paljon laulajapojastaan, joka on Suomessa naimisissa, mutta tänään selvisi, että hänellä on toinenkin poika. Hän kävi nimittäin kesken tuntia nauramaan, kuinka hänestä onkaan harmillista, että mie olen menossa naimisiin – hän mielellään naittaisi minut nuoremmalle pojalleen, koska olen iloluontoisin hänen tuntemansa suomalainen ja muutenkin kaikin puolin mahdottoman hyvää miniäainesta! Minusta on taas mukavaa, kun on mukavia laulunopettajia. Suhteellisen edullista ja helppoa mielenterveydenhoitoa 🙂
Vaan nyt lähden täyttämään tulevan rouvan velvoitteita ja riennän bussiasemalle Ranskasta kotiutuvaa sulhoa vastaan. Ja kun oikein kuulostelen, minullahan saattaa oikein olla nälkäkin! Niin on taas elämä mallillaan.
Posted: June 9th, 2009 under Yleinen.