Looja võtab tähed oma sülle, end ma usaldan ta hooleks.
Pirullista, kun pitää sanoa hyvästit niin moneen kertaan. Ensin toukokuussa, kun lukuvuosi loppui ja lähdettiin kesän viettoon. Sitten häiden jälkeen, kun kukin lähti omaan suuntaansa. Nyt taas tänään, kun hyvästelin ensimmäisen niistä, joita ei enää näe Tarton kodissa. Ja kyllä niitä vielä riittää, joiden vuoksi pitää itkeä.
…Hyvä se vain on. Näkee, että rakastaa. Ei ole sellaista ystävää, jonka kanssa tai jonka vuoksi ei olisi itketty. Oikea ystävä on ystäväksi kastettu.
Posted: August 17th, 2009 under Yleinen.
Comments
Comment from maija
Time August 18, 2009 at 8:49
Tuli mieleeni Lauri Viidan Alfhild:
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Voimia äidille ja reippautta uudelle päiväkotilaiselle!
Comment from Mikko
Time August 18, 2009 at 12:59
Itku pitkästä ilosta mutta onhan edessä myös iloisia jälleennäkemisiä. Anopinhampaasikin jo malttamattomana odottelee pääsyä omaan kotiin, ei kuitenkaan ehkä aivan niin loistokkaassa kunnossa kuin toivoa sopisi.
Comment from Soile
Time August 17, 2009 at 19:48
Kuka mitäkin itkee… Murehdin ja poruutan jo etukäteen täällä huomista, jolloin Aadan pitäisi jäädä ensimmäistä päivää päiväkotiin hoitoon. Toivottavasti se riittää, että äiti sitä murehtii ja ressaa… Onneksi se en ole minä, joka sen lapsen sinne aamulla joutuu jättämään. Saapa nähdä vain, mitä työnteosta tulee huomenna.