Maisteri Maailmalla

Heipähei. Hyvää iltaa. Luppakorva seikkailee taas!

Täällä mie olen edelleen, vaikka todennäköisesti sitä ei kukaan enää olekaan todistamassa. Nolona täytyy tunnustaa, että Facebookissa pikakuulumisten päivittäminen on ollut niin paljon helpompaa, että sinne on tullut ajauduttua – kyllä, ihan työajallakin. Se, mikä kuitenkin on huomionarvoista (liekö sitten mielenkiintoista, jännittävää, ironista vai ihan vain surullista), on se, että mitä useammilla viestinkanavilla ja mitä suuremmalle ihmisjoukolle kuulumisiaan kertoo, sitä vähemmän saa mistään mitään sanottua. Vai paljonko näistä saa irti:

• (19.11. 11:18) Alku aina hankalaa.
• (19.11. 18:21) Joka päivä oppii jotain uutta: oman työhuoneeni avain sopii ainakin yhteen toiseen oveen käytäväni varrella. Onko minulla siis pääsy jokaiseen muuhun tutkijankammioon? Onko jokaisella pääsy minun kolooni? Uskaltaako täältä lähteä kotiin ollenkaan, vartioimasta?
• (20.11. 22:13) Vesisateessa on sekin hyvä puoli, että metsään pääsee juoksemaan muutenkin kuin puolisääreen sohjossa.
• (27.11. 12:57) Hurlumhei ja rommia pullo – auttaisikohan se pitämään silmät taulukoissa oikeilla riveillä? Onneksi on aikarajoja tiedossa, muutenhan voisi pikkujouluaika houkutella empiirisen tieteen puolelle…
• (28.11. 14:06) Kauden toiset pikkujoulut tänä iltana. Optimaalista valmistautumista: tiskaan, imuroin, pyykkään ja kaikin mahdollisin tavoin rymsteeraan. Hyvä kotityöomatunto = pikkujoulujen paras asuste : D
  
• (28.11. 23:37) Tää menee mielialavuoristorataa.
• (29.11. 11:43) Tää nukkui Hoosiannasta pommiin.
• (30.11. 12:01) Tää tietää niin monta rumaa sanaa, ettette edes uskoisi.
• (30.11. 17:05) Tää tietää myös monta kaunista sana(kombinaatiot)a: kollegiaalinen avunanto, suklaa, ystävyys, avaruuskukka, halaus, joulukirje, ruisleipä, kannullinen Mariage Frères -rooibosteetä, apinanraivosta leijonankarjuntaan, avonainen ikkuna, käsinkirjoitettu kirje, tämän päivän Viivi ja Wagner, huomionosoitukset, röhönauru, lämpö, äiti.
• (1.12. 13:52) Tiistai(kin) toivoa täynnä: kaksi koneellista pyykkiä narulla kuivumassa, perjantaisen tutkijayksikönavajaisseminaarin tutkimusesittely kirjoitettuna ja voimakalvotkin lähestulkoon valmiina, sadepilvet rakoilevat, Minervan ruoka oli hyvää, ja kunhan jatko-opintoseminaarin saan istuttua, on ohjelmassa laulutuntia ja kuororeeniä neljästä puoliyhdeksään. Ain laulain työtäs tee!
• (2.12. 10:18) Mikä outo valoilmiö! Jos tällä pullamössönössöllä olisi edes vähän rohkeutta, olisi päässyt aamu-uinnille täysikuunsillalle.
• (2.12. 17:14) Yksi looginen ja aukoton luokittelusysteemi tänne nyt heti (tai ainakin viimeistään viimeiseksi yöksi ennen ensiviikkoista konferenssiesitelmää), kiitos!
• (3.12. 19:43) “Hei, anteeks – tiedäksää, missä on Kyttälän kirppis? Mää aattelin, et sää voisit tietää, kun sää kerta pyöräilet.”
• (4.12. 11:02) Miten voi viisi tuntia valmisteltu viiden minuutin puheenvuoro jännittää näin?
• (5.12. 17:51) Kiitos aikarajojen ja pakon, joskus tulee jotain valmista aikaan! Lauantai-iltapäivä ja -ilta ovat oivaa aikaa apinanraivota konferenssiesitelmälle tutkijankammiossa – eipähän ole ristinsielua häiritsemässä työrauhaa. (Feisbuukilla taas ei ole sielua.)
• (7.12. 17:35) Jupupussiin pakattu leijona: tutkijankopissa oppii itsestään uutta.
• (8.12. 12:05) Tyhjyyttään kumiseva pää.
• (8.12. 13:17) “20 minutit häbi, ja siis on läbi”, ohjeistaa pietarilaisystävätohtorinna konferenssiin valmistautujaa.
• (8.12. 20:56) Tää ehti edellisen tunnin aikana juoda kolme mukillista rooibosta, syödä puoli levyä suklaata sekä yhden omenan ja yhden banaanin, karjaista ääneen “hitsinpilli” (sekä eräitä painokelvottomampia idiomeja), lisätä listaansa yhden uuden feisbuuk-kaverin, kammata tukkansa, tarkistaa sähköpostinsa neljääntoista kertaan, saada päänsäryn – ja kirjoittaa viisi riviä esitelmää. 19 tuntia aikaa konferenssijunanlähtöön.
• (9.12. 15:06) Tää aikoo selvitä tästäkin esitelmästä niin, että yleisö kuvittelee kuulleensa jotain oivaltavaa.
• (11.12. 17:35) Täyttä roskaahan se oli, mutta vielä hengissä. Nyt päiväunille, saunaan, uimaan ja sitten viskiä isojen poikien kaa: on aika verkostoitua.
• (15.12. 15:08) Toppahousuisen pyöräilyn sietämätön ihanuus!
• (ke 13:59) Tää leipoi kollegoille suklaakakun. Ja Näsijärvi näytti jäätyneen. Ja ohjaaja antoi pyynnöstä typologis-morfosemanttisen joululomalukulistan ihan ilman silmiään pyörittelemättä. Tää alkais toeta konferenssin jälkityhjiötilasta, kun elämä on oikeastaan aika ihanaa.
• (to 15:40) Liekö loistoidea luovuttaa verta, kun sen päälle saa pyöräillä kotiin 18 asteen pakkasessa? Selviää kokeilemalla.
• (eilen 12:03) Vuoden vimppa päivä tutkijankammiossa. Kannattaakohan tässä nyt enää millekään alkaakaan?

Eipä paljoakaan. Ja siksi pyhästi lupaan olla Maailmalla asiaan enää kuinkaan kajoamatta.

Millaisena on elämä nyt sitten viimeisen kuukauden aikana virrannut uomassaan? Ensinnäkin marraskuun loppupuolella laulettiin: kävin kahdessa oppilaskonsertissa selättämässä Mozartia ja Händel-kuoron harjoituksissa nauttimassa todellisesta kuorolaulannasta. Ensimmäinen oppilaskonsertti meni aika lailla metsään, sillä ylpeys kävi lankeemuksen edellä: kuvittelin osaavani Mozartini niin hyvin, että minun ei tarvitsisi jännittää, ja kenraaliharjoitus menikin keveästi kuin kevyimpinä laulutuntipäivinä, vaan konserttitilanteessa kangistuin kuitenkin jännitykseeni. Onneksi laulunopettajani oli buukannut minut samoine lauluineni toiseen konserttiin heti seuraavalle päivälle, ja siellä vahingosta viisastuneena fiilistelin etukäteen jännitykselläni aivan tarkoituksella: omaa esiintymisvuoroani odottaessani oikein nautiskelin siitä, miten suloisen ahdistava jännitys velloi ja vyöryi ja nipisteli. Varsinaisesta esiintymisestä en muista juuri mitään, mutta laulunopettajani mukaan se meni niin hyvin kuin vain voi mennä. Projektini “Koska en ikinä tule pääsemään jännityksestä eroon, olen oppiva elämään sen kanssa” jatkuu ensi vuoden puolella ainakin kolmessa uudessa oppilaskonsertissa ja kaikissa mahdollisissa akateemisissa tilaisuuksissa, joihin suinkin voin itseni tunkea avaamaan suuni.

Akateemisia suunavauksia on kuluneeseen kuuhun mahtunut kolme: laitoksemme järjestämän opiskelijakonferenssin yleisössä pakottauduin kommentoimaan toisten esitelmiä, laitoksen uuden tutkimusyksikön avajaisseminaarin yhteydessä pidetyllä tutkimuksenesittelymaratonilla olin kaikenkarvaisten tohtoreiden seassa esittelemässä komitatiivejani, ja viikko sitten pidin Kiljavalla virolais-suomalaisessa kognitiivisen kielitieteen konferensissa esitelmän. Joka käänteessä jalat tärisivät, veri nousi päähän ja rintakehässä lainehti, mutta aloin vihdoin ymmärtää syksyn alussa kuulemaani: esiintymisjännitys saa adrenaliinin virtaamaan, ja oikeastaan juuri siksi toiset esiintymistilanteisiin hakeutuvatkin. Heikkoudestaan voi tehdä vahvuuden. Sitä aion yrittää.

Tämän hiljaiselokuukauden aikana juoksenteluni ovat jääneet suhteellisen vähälle – lähinnä rasituksessa ilmaantuneen polvikivun vuoksi. Pitänee nyt antaa koipeloiden levätä hetken aikaa, ja jos senkin jälkeen hölkkä tuntuu vielä pahalta, voittaa itseni ja mennä lääkäriin. En ole vielä sammuttanut Pirkan hölkän kiiltoa silmistäni. Tammikuussa olen myös suunnitellut saavani itseni vihdoin ja viimein salille, jottei toista kertaa tarvitsisi hävetä silmiä päästään tätilän salisirkuitissa, missä mammat kuin mammat nostelivat keveästi rautaa kuin rautaa, samalla kun maisteri ähisi ja puhisi kevyimpienkin vastusten kaa. Taas kävi ylpeys edellä ja maisteri jäljessä, ja sellainenhan ei passaa.

Nyt olen ehtinyt jo pohjoisen maisemiin, valmiina joulunviettoon. Rinkassa kulkeutui mukana virkkuutyö, pinollinen laulunuotteja ja Givónin Syntax I & II. Saa nähdä, viekö viimeisistä voiton tämän joulun sivistysprojektiksi aikomani Täällä Pohjantähden alla. Viime joulun jälkeen olin Sinuhea viisaampi, mutta jos valita saisi, siirtäisin ehkä kuitenkin muistirakenteitteni osaksi mielummin Givónin kuin Linnan. Tämä lienee jo vakava osoitus siitä, että olen sittenkin oikealla alalla. (Jos osoitukseksi ei vielä riittänyt se, millaiset kiksit sain Kiljavan-reissulla siitä, miten puoli kahdeksan tienoolla aamiaisen kylkiäisenä voi keskustella saksan kielen datiivisubjektista – niin että kaikki keskustelun osapuolet vieläpä nauttivat tilanteesta!)