Maisteri Maailmalla

Ei pitäisi pitää mitään lomia – niiden aikana vain ehtii huomata, miten kauhean väsynyt on, ja sitten ei tule työnteosta taas mitään. Kun vaan painaltaa menemään, pysyy rattaat käynnissä alkuvauhdin voimalla. (Eri asia tietysti on, mistä se alkuvauhti alun perin tulee, mutta jos sen kerran on jostain löytänyt, on ihan turhaa haaskata aikaansa alkuperäpohdintoihin. Paitsi sitten kun tyhmyyttään menee lepäämään ja sitten onkin pelit seis ja oksat pois ja pillit pussissa. Nyt tarvittais äänenjohtajaa ja metsänhoitajaa ja pussinavaajaa.)

Tässä on kova itsensäkokoileminen, että jaksaa huomisessa laulajien kirkkokonsertissa vetäistä pari biisiä ilman itkupotkuraivareita. Varsinkin kun maanantaisissa kenraaliharjoituksissa alkoivat realiteetit tuntua siltä, että olen porukan hännänpitäjä – kun jonkun on aina oltava jengin huonoin. Tosiasiallisesti asia on niin, että minulla on porukan kevyin ääni, joka kuulostaa (erityisesti) omaan korvaan heikoimmalta ja siksi huonoimmalta. Kun oppisi olemaan vertaamatta toisiin ja tässä asiassa tuijottaisi aivan vain omaa sievää napaansa: olen aika paljon parempi kuin vuosi sitten. Menen julkisesti laulamaan 2-viivaisen geen, mitä en olisi kuuna kullan valkiana tehnyt vuosi sitten. Ja osaan tehdä trillin, toisin kuin vuosi sitten. Ja hahaa, toisin kuin koko se muu porukka, sanoi Heini! (Vaikkei sillä pitäisi olla mitään maailman väliä, kun ei muihin pitänyt vertailla. Vaan on niin vaikeaa olla vertaamatta, niin hyvässä kuin pahassa.)

Niiiiin, ja toukokuun kuudes aion kiljaista julkisesti ensimmäisen 2-viivaisen aani! Hahahaa!

Joo niin siis huomenna Aleksanterissa klo 19 alkaen. Niitä muita kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan. Kenraalissa testattiin akustiikkaa ja todettiin, että kantsii istua kirkon etuosassa olevan kupolin alle, mihin ääni jää parhaiten soimaan – kupolinalaisen osion pariin viimeiseen penkkiriviin. Minusta tuntui, että penkkien ulommissa reunoissa kuulosti vielä paremmalta kuin keskellä, jos se nyt on mahdollista.