Maisteri Maailmalla

Vielä on maisteri voimissaan, vaikkei maailmalla ehkä uskoisi. Talven suuri ponnistus ponnistettu: laulun I-kurssitutkinto suoritettu. Kolme viikkoa sitten, perjantaina 11. maaliskuuta, tarjoiltiin Pirkanmaan musiikkiopiston aulassa laulukonsertti Taivaan talvisen sinessä, jonka perusteella kurttukulmainen jury kirjoitti maisterin tutkintopöytäkirjapaperiin arvosanaksi kiitettävä 4/5. Tämä oli valtaisasti maisterin mieleen vaan ei kuitenkaan illan tärkein asia.

Parasta tuossa perjantai-illassa oli tunnelma: se ei ollut tasosuoritus vaan oikea konsertti. Näin luonnehti tilaisuutta säestyksestä vastannut Jyrki Lähteenmäki, kun hänet perjantaisen jälkeen seuraavan kerran tapasin, ja olen täysin samaa mieltä. Ensimmäistä kertaa aivan oikeasti nautin julkisesti laulamisesta, enkä kovin kovasti edes jännittänyt. (Hassu juttu: mitä pienempi oma rooli esiintymistilanteessa on, sitä enemmän se jännittää. Kun hoidettavana oli yhdeksän laulua, ei ehtinyt paljon keskittyä jännittämään.) Parempaan en olisi tämänhetkisillä eväillä pystynyt. Koko konsertin ajoitus oli myös kertakaikkisen loistava: löysin konsertin kolmannen laulun ylä-äänet ensimmäistä kertaa saman viikon keskiviikon laulutunnilla, siis kaksi päivää ennen konserttia. Juryn palautetilaisuudessa konsertin jälkeen yksi raadin jäsenistä tiivisti: “Tätä olisi mielellään kuunnellut vielä toisen samanlaisen setin.”

Kaikesta tästä voisi tietysti kuvitella, että olisin hyvä. Höpsispöpsis. Kunhan vähän parempi kuin ennen.

Seuraa äänidokumentointi asiasta kiinnostuneille kovahermoisille. Äänite on julma ja absoluuttisen armoton – monin paikoin petyin pahoin, kun tunnemuisti tilanteesta oli huomattavasti suotuisampi – kirkkaampi, puhtaampi ja erityisen vähäepävireisempi. Kenties siis paikalla olleiden ei kannata pilata muistoaan; ääni kun ei tunnista hymyä, surua eikä komediaa. Erityisesti konsertin grande finale ilman lavasäteilyelementtiä on aika masokistista kuunneltavaa, kun voimat eivät ihan riittäneet loppuun asti. Vaan siitäpä ette pääse ottamaan mittaa, sillä ohessa on kuultavana vain osuudet, joissa maisteri kiekuaa yksin. Kylliksi toki nöyryyden aiheutta niissäkin.

Lätinä sikseen. Äänitelinkki, ohjelma ja laulunsanojen käännökset (laulajien itse sommittelemat), s’il vous plaît.

Taivaan talvisen sinessä
Laulukonsertti
Perjantaina 11.3.2011 klo 19.00

Vincenzo Bellini (1801-1850): Almen se non poss’io
Reynaldo Hahn (1874-1947): L’heure exquise
Aarre Merikanto (1893-1958): Talviset tilhet

Aapo Similä (1891-1972): Laulu oravasta [Merituulia Pöysti]

Eugen Kapp (sov.) (1908-1996): Ketra,Liisu!
Francis Poulenc (1899-1963): Le Carafon, sarjasta La courte paille

Francisco de Borja Tapia (-1847): El Túmulo [Heli Ketola]

Oskar Merikanto (1868-1924): Oi, kiitos sa Luojani armollinen [Jaakko Jussila kera maisterin]

Giacomo Carissimi (1604-1674): Così volete, così sarà
Erkki Melartin (1875-1937): Rosa rorans bonitatem

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791): Der Vogelfänger bin ich ja; Papagenon aaria oopperasta Taikahuilu [Eerik Kantokoski]

Wolfgang Amadeus Mozart: Pa, pa, pa; Papagenon ja Papagenan duetto oopperasta Taikahuilu [Eerik Kantokoski kera maisterin]

Säestää Jyrki Lähteenmäki

Vincenzo Bellini: Almen se non poss’io

Jos en itse voi olla rakastettuni lähellä,
seuraa sydämeni kiintymys häntä puolestani.
Niin rakkauteni pysyy hänen luonaan,
eikä tie hänen luokseen ole sille tuntematon.

Reynaldo Hahn: L’heure exquise – Hurmaava hetki

Kalpea kuu hohtaa metsässä.
Jokainen oksa puhuu lehvistön alla omalla äänellään,
oi rakastettuni!
Lammen pintaan, kuin syvään peiliin,
heijastuu siluetti pajusta, jossa tuuli itkee.
Unelmoidaan, on sen hetki!
Lempeä tyyneys tuntuu laskeutuvan taivaankannesta,
joka säihkyy kuun valossa.
On hurmaava hetki.

Eugen Kapp (sov.): Ketra, Liisu!

–Kehrää, Liisu, äidin tyttö!
–En minä kehrää, muori kulta; luita ja jäseniä kolottaa.
–Kehrää, Liisu, äidin tyttö. Isi lähtee huomenna Tarttoon ja tuo sieltä sulle voisarven.
–En minä kehrää, muori kulta; luita ja jäseniä kolottaa.
–Kehrää, Liisu, äidin tyttö. Isi lähtee huomenna Tarttoon ja tuo sieltä sulle nuorenmiehen!
–Nyt minä kehrään, muori kulta; olen ihan terve!

Francis Poulenc: Le Carafon – Pikku karahvi
Sarjasta La courte paille – Pitkää tikkua: lauluja lapsille

Karahvi valitti: ”Miksei minulla ole pikku karahvia?
Onhan eläintarhan rouva kirahvillakin pikku kirahvi.”
Eräs velho, joka ratsasti ohi gramofonilla,
äänitti karahvin kauniin sopraanoäänen
ja soitti sen Merlinille.
”Hyvä on”, tämä sanoi ja taputti kolmesti käsiään.
Ja niinpä talon emäntä ihmettelee aina vain,
miksi hän sinä aamuna löysi soman pikku karahvin
nojaamasta vasten karahvia,
aivan kuten eläintarhan pikku kirahvi
painaa pitkän hauraan kaulansa vasten kirahvin vaaleaa kylkeä.

Francisco de Borja Tapia: El Túmulo

Minne katosivat nuoruuteni päivät? Nuo nuoruuteni rakkauden päivät ovat jo vaipuneet unholaan. Niitä kaiholla muistelen.

Giacomo Carissimi: Così volete, così sarà

Kuten tahdotte, niin olkoon –
kaunis tyranni, julmuudella vyötetty!

Kun sydämenne lähteestä pisaroi kidutuksen tuska ylleni,
on kovuutenne palkkana huokauksistani.
Kun iloitsette tuskastani, on tuska minulle nautinto,
ja vuoteeni olkoon sairaan pakopaikka.
Kun sinä, joka olet minulle armoton, vielä kehuskelet julmuudellasi,
on tuskan kahleet ainoa lohtu katkeriin kyyneliini.

Kuten tahdotte, niin olkoon –
kaunis tyranni, julmuudella vyötetty!

Erkki Melartin: Rosa rorans bonitatem

Hyvyyden tuoksuva ruusu, kirkkaana loistava tähti.
Oi Madonna, kumarru alas syntisen puoleen, joka rukoilee sinua, Ave Maria.
Äiti, olen langennut, syntiä tehnyt ja syyllisyyttä halunnut, Ave Maria.
Anna minun itkeä helmassasi, ja sano, että annat anteeksi! Ave Maria.

Wolfgang Amadeus Mozart: Der Vogelfänger bin ich ja

Laulu kertoo Papagenosta, iloisesta mestarilinnustajasta, joka toistaiseksi ei ole vielä onnistunut nappaamaan vaimoa itselleen. Niinpä hän suunnitteleekin verkkoa, johon voisi napata tyttöjä tusinoittain. Mutta parhaimmalle hän antaisi sokeria ja hänestä tulisi hänen vaimonsa, jota hän tuudittelisi uneen.

Wolfgang Amadeus Mozart: Papagenon ja Papagenan duetto

Linnustaja Papageno hautoo itsemurhaa, sillä on epäonnistunut kokeessa, jonka palkaksi hän olisi saanut vaimokseen Papagenan. Viime hetkellä häntä neuvotaan soittamaan taikakellopeliä, ja niin taika tuo Papagenan hänen luokseen…

Papagena! Papageno!

Oletko nyt täysin minun omani? –Nyt olen täysin sinun omasi!
Ole siis rakas pikku vaimoni! –Ole siis sydämeni kyyhkyläinen!

Mikä ilo se onkaan, jos jumalat meitä ajattelevat
ja suovat meille pieniä, rakkaita lapsosia!

Ensin yhden pienen Papagenon–
Sitten yhden pienen Papagenan–
Sitten vielä yhden Papagenon–
Ja vielä yhden Papagenan–
Papagenon! Papagenan!

Riemu on rajaton, kun vanhempiensa siunauksena on
niin monta pientä Papagenoa (Papagenaa).