Maisteri Maailmalla

Luen Laadullisen tutkimuksen käsikirjaa ensi viikon alun Langnet-kurssille, jolle pääsen koulun ulkopuolisena opiskelijana kuuntelemaan. Pöydällä odottaa koskemattomana noin neljäkymmentä vastausta pilottikyselyyni, joihin lupaan itseni käydä käsiksi ensi keskiviikkona. Julkaisuprojektiabstraktistani, jonka aikaraja on ensi maanantaina, on valmiina ensimmäinen versio, ja sain juuri ohjaajaltani vastaussähköpostia, että häntä kyllä kiinnostaa kommentoida keskeneräisiä projektejani. Ensi viikolla aloitan joulukuisen konferenssiesitelmäni suunnittelun, käyn Händel-kuoron laulukokeessa, harjoittelen Mozartia laulajien konserttia varten, käyn loppuviikosta kuuntelemassa opiskelijakonferenssissa pidettävät suomen kielen esitelmät ja leivon joulukakut jääkaappiin maustumaan.

Etsin eilen kotikoneelta, olisinko jo joskus aikaisemmin tehnyt muistiinpanoja tästä laadullisen tutkimuksen höpönlöpöstä, mutta löysinkin kaksi tiedostollista tekstiviestejä Kirjeystävälle ja Kirjeystävältä vuosilta 2000-2004. Kuinka toisaalta minusta on tullut joku ihan muu, ja kuinka toisaalta en ole oppinut mitään, muuttunut lainkaan. Oli eksistentiaalikriisin paikka.

Onneksi laadullinen tutkimus pitää takapuolen tiiviisti penkissä. Vielä 200 sivua tänään kahlattavaksi.

Tämä tahtois tämmöistä, mutta ei ole ihan varma. Pienempi oli liian pieni (mutta iiiihhaaaanaaaaa), suurempi tuntuu taas vähän suurelta (ja jotenkin omituiselta). Mitä sanoo jury? …niin ja siis miehän en mitään mekkoa edes tarvitse…

No tätä en osannut kyllä odottaa. Olin henkisesti valmistautunut vaihtoehtoihin “kyllä” (pidu!) ja “ei” (jotain muuta), kun muista en tiennyt. Tämä tuli ihan puun takaa: Langnet-haussa toinen varasija.

Että hyvin sä vedät, mut vedä vaan, ihan keskenäs.

Omituista, miten tänä vuonna talven tulo tuntuu harvinaisen vastenmieliseltä. Eilisaamuinen näkymä ikkunasta tuntui masentavan tyrmäävältä: lunta, lunta, lunta. Ja aina vain leijailee lisää. Yäk. Ei voi mennä Kauppiin juoksemaan. Ei voi huoletta kurvailla Nopsalla yliopistolle. Ei voi pulahtaa kalliovaatteidenvaihdoin Näsijärveen. Ei voi… en mie oikein edes tiedä, mikä talvessa niin pistää vastaan. Se tarkoittaa sitä, että vuodenvaihde lähestyy vääjäämättä; olisiko tämän vuoden pillien pussittaminen jotenkin erityisen vaikeaa?

Työmaalla on onneksi tarjolla onnistumisen kokemuksia. Eilen sain esimerkiksi valmiiksi pilottiversion aineistonkeruukyselylomakkeestani, joka on periaatteessa ollut työn alla jo vuoden. Ei sille varmaan vieläkään olisi tapahtunut mitään, ellen olisi hoitanut hommalle taka-aikarajaa: se menee ensi maanantaina pilottikäyttöön yhdelle oppiaineen kurssille. Sieltä saan viitisenkymmentä vastausta ja toivon mukaan myös metodologista kommentointia, joiden avulla pääsen muokkaamaan kyselystä varsinaisen nettivastausversion. (Odottakaa vain, saatattepa vielä joutua silmätysten valmiin versionkaa!) Jos olenkin täysin vailla sisäistä motivaatiota, alan kuitenkin vähitellen oppia järjestämään itselleni tuota ulkoista, joka toimii. (Välttämättä mieleeni palaa tämän tästä erään nimeltämainitsemattoman lappilaiskunnan yksityislukion opinto-ohjaajan kommentti pedagogisten opintojeni haastattelussa: “Sisäistä motivaatiota voivat kasvatustieteilijät vapaasti etsiä ulkoavaruudesta.”) Onnistuu se näinkin. Seuraava määräaika on joulukuun puolivälin tienoolla, kun olen menossa kognitiivisen kielitieteen konferenssiin esitelmöimään komitatiivi-ilmausten luokittelusta. Pitänee siis siihen mennessä saada luokittelu aikaan.

Miten ihanaa! Asioita tapahtuu! Mie pystyn ja osaan ja kykenen ja onnistun! Jos on tämä syksy ollut välillä päänseinääniskemistä turhankin kanssa, on minua pääniskemisseinän lisäksi tönitty myös rakentaviin suuntiin. Minussa on herätetty leijona. En tiedä, osaatteko kuvitella, miten hyvältä leijona tuntuu. Voin kertoa: hyvin hyvältä.

• Nigerialaisen ibo-kansan tarun mukaan ihmisen ja hyttysen välille syntyi riita, kun Korva lupasi mennä naimisiin Hyttysen kanssa. Korva rikkoi lupauksensa, ja kostoksi Hyttynen vannoi kiusaavansa sitä ikuisesti. (aineistoesimerkki HS-kanssa 727)

Ja mulla on pyörässä kesärenkaat!

sanoi lehtori Lauranto käytettyään minua yhtenä lukutestihenkilönä i-loppuisten adverbien loppukahdennustutkimuksessaan. (Tai jotain.) Yhteenkään tapaukseen ei ääntynyt kahdennuksia. Kielessäni ei siis ole mitkään kielen eri kerrostumat sekoontuneet. Onkohan muinaisreliikki vanhempaa kerrostumaa kuin ikiturso?

Ken jossain näitä näkee, kertokoon heti! Tää haluu!

Enköhän nyt voi väittää olevani talviuimari: on talviaika ja kävin uimassa. Harmaassa aamussa, kun ilmassa oli vettä ja järvessä 5 astetta lämmintä, uin pienen lenkkini. Takaisin rantaa kohden käännyttyäni jo tutuksi käynyt tunne: jokainen veto tuntuu edellistä paremmalta ja toivoisi, että olisi kuitenkin uhmannut pelkojaan ja käynyt kääntämässä hiukan kantapaikkaa kauempana.

Uinnin päälle menin tuomiokirkkoon. Luulin meneväni suremaan seurakunnan papin kuollutta poikaa, mutta itkinkin itseäni ja rakkaitani. Messun jälkeen eräs kirkkotuttuni, johon tutustuin kuusi vuotta sitten Finlaysonin kirkossa ja jota toisinaan olen tuomiossa nähnyt, tuli jututtamaan. Nopeasti hän näki ja ymmärsi, ja kuunteli tunnin. Miten hyvältä tuntuu, kun joku pysähtyy ja tahtoo kantaa.

Kahden viikon kuluttua kielitieteen tohtorikoulu Langnet päättää uusista tohtorioppilaistaan. Jos arpa osuu kohdalle, voi Opetusministeriöltä saada tutkimusrahaa neljäksi vuodeksi – minkä jälkeen väitöskirjan on oltava esitarkastuksessa. Jos ei, on minulla vielä yksi viime vuonna tienattu vuoden apuraha odottamassa, joten ensi vuoden puurorahat on joka tapauksessa tiedossa. Mutta mitä sitten? Odottaako pätkätyöläisen arki, vai pitäisikö mennä oikeisiin töihin? Ja jos jälkimmäistä, kuinka kerätä rohkeutta kertoa se ohjaajalle?

Kun pää ei enää hajoa, sisältä hajoaa. Paitsi jos sisällä on tyhjää, missä ei ole mitään hajottavaa. Lopulta päässäkin on vain tyhjää, eikä työstä tule mitään. Silti on luovuttava, kun on luovuttava.

…Syksyn saapumisen selvä merkki: maisteri alkaa höpäjätä.