Taas on torstai toivoa täynnä
Viime torstaina sain hyviä uutisia leikkauksessa olleelta ystävältä: kaikki hyvin, leikkaus onnistui! Tämän torstain hyvät uutiset eivät ole aivan yhtä raskasta kamaa, mutta kyllä vähemmästäkin jaksaa vielä iloita:
- Niin suklaa- kuin Facebook-paastonikin on pitänyt. Jo kokonaisen viikon!
- Tällä viikolla laulusäestystunnilla laulunopettajani oli erityisen tyytyväinen. Maaliskuun lopun konserttiin tulevat kolme Poulencin pikku laulua alkavat olla paketissa. Mon Dieu, quelle aventure !
- Suuhygienistitäti kehui tänään, että täälläpäs onkin rivi valkoisia ja kauniita hampaita. Ei reiän reikää, ja jo vuosikausia paikallaolleiden reiänalkujen jatkokehitys on pysähtynyt.
- Lounastreffasin tänään pitkästä aikaa kummityttöni äitiä. Kuulumispäivityssessio tekee terää. (Toki kummityttöäkin olisi hyvä nähdä, ja seuraavat treffit ovatkin jo suunnitelmissa.)
- Auringossa on kevään kosketus: tuulensuojassa se lämmittää kasvoja.
- Elämäni ensimmäisen artikkelin ensimmäinen versio on loppusanoja vaille valmis – ja lähtee vielä tänä iltana ohjaajille kommentoitavaksi. Niin, ja toissapäivänä pyysin julkaisun toimittajalta ihan inusen pikkiriikkisen lisäaikaa artikkelin palautukselle – ja sain kuukauden! Ei sittenkään mene viimeiseen yöhön. Välttämättä.
- Alkon kassa kysyi minulta tänään papereita!! Oi kultainen nuoruus!
JK. Puoli tuntia myöhemmin. Viimeinen piste napsahti paikalleen. Nyt rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä (kuten tunnetusti kuuluu tohtorikouluni motto): artikkelikässäriä postiin ja ohjaajien lytättäväksi!
JJK. Osapuilleen 3 tuntia vielä myöhemmin. Pitkä matka oli viimeisestä pisteestä oikoluetun version aikaansaantiin – puhumattakaan ajasta, joka kului saatesähköpostin kirjoittamiseen. “Hei, mie olen se sinun ohjattavasi, joka ei ole tähän mennessä ollut sinuun missään yhteydessä, kun pelkää sinua niin kovin, mutta jolle se sinun tyttäresi äiti, joka nyt sattuu olemaan pääohjaajani, vinkkasi, että nyt voisi olla sopiva hetki kääntyä kakkosohjaajankin puoleen…” No, ehkä vähän korrektimmassa asussa kuitenkin.
Voisikohan nyt lähteä kotiin, vai tapaisinkohan viimein tämän lafkan yövartijat kierroksellaan, jos notkuisin vielä hiukan kammiollani, yli iltakymmenen?
Posted: February 25th, 2010 under Yleinen.
Comments
Comment from Maija Bee
Time March 1, 2010 at 12:03
Kumma juttu: kommentteja ei ole tippunut viikonlopun aikana. Onneksi jotkut sentään osaavat pitää kiinni työajoistaan (tai priorisoida omat julkaisuprojektinsa – eräällä yhteisprojektilla on kuulemma aikarajat lähestymässä…).
Olen mie sen toisen ohjaajani tavannut, vuosi sitten jatkotutkimusseminaarissa, kun esittelin komitatiivejani ensimmäistä kertaa. Ja olihan hän hurjan innostunut ja kannustava ja vaikka mitä, mutta kaikki sen jälkeen kuulemani hurjan jutut painavat pelottavuusvaakakupissa enemmän. Tosin olen antanut ymmärtää, että niin kauan kuin olen väleissä ykkösohjaajani kanssa (ja jätän haastamatta kummankaan teorioita), ei pitäisi olla hätää. Yhteisessä aamiaispöydässä siellä kuitenkin tutkimustani pohditaan – ihan niin kuin joulukuisessa konferenssissa saamaani palautettakin tässä viimeksi.
Langnet-silmukat alkavat olla vähitellen kohdallaan. Ei viikontakaisesta tullut juurikaan uutta verkkoneulosta, mutta vanhat alkoivat löytää paikkaansa ja vahvistua. Kivaa oli se.
Nyt tarttis osata tehdä jotain järkevää kommentteja odotellessa. Hankalaa puolestaan on se.
Comment from äiti
Time February 27, 2010 at 13:12
Hienoa!!
Siitä se artikkelintekijän ura urkenee.
Etkö kuitenkin ole tavannut toisenkin ohjaajasi jossain verkostoitumistilanteessa? Tuliko uusia sllmukoita verkkoon viime viikolla (vai onko siitä jo enemmän aikaa)?